31. maaliskuuta 2014

Vlog vol2. - Shopping Haul ja vähän epätavallinen ostosreissu





 Videon alku ei tällä kertaa ole lainkaan lupaava,
but bare your minds,
paranee mitä pidemmälle mennään.

Project 333 - huomenna se starttaa - Yes!
Tässä kuva tämän päivän asukokonaisuudesta.




Mukavaa maanantaita teille kaikille!

Rakkaudella,
Sallamari

30. maaliskuuta 2014

Project 333 Kick Start

That's my closet now

Takana on puuhan täyteinen viikonloppu. Eilen ohjelmassa maakuntavierailua ja tämä päivä omistettiin Projekti 333 nimeen vannoen kodin siivoukselle ja tavaroiden säilöön laittelulle. Tuulikaappi, vaatehuone ja eteisen peilikaappi on nyt järjestyksessä ja kaikesta ylimääräisestä tavarasta vapaata aluetta. Vaatehuone  ensimmäistä kertaa tässä talossa asumisen aikana todellisessa tarkoituksenmukaisessa käytössään -  off-season ulkovaatteiden ja kenkien säilytyspaikkana.

Ylimääräiset vaatteeni on muutamaa kappaletta lukuunottamatta laatikoitu ja varastoitu.  Säilöön siityi kaikkiaan huimat kahdeksan isoa ja pientä muuttolaatikoa 'ylimääräistä' vaate- ja asustetavaraa. Kuten aikaisemmin kerroin vaatekaappieni kätköistä paljastuneilla vaatteilla pukee useamman erikokoisen ja täysin tyylillisesti toisistaan poikkeavan ihmisen. Ensimmäisenä kirpputorivaatteiden kokoelmaani tutustui tänään naapuri, joka onnellisena vei kokoelmasta sylikuoran uusia vaatteita mukanaan. 
Kiitos avusta ja onnea uusille vaatteille!

Tässä lista Project 333 vol.1 vaateista ja asusteista

  • musta ja valkoinen hihaton toppi
  • 1 sinivalko ja 1 punavalko raidallinen puhvihihapaita
  • 1 musta peplumpaita musta
  • 1 lyhythihainen musta tyköistuva t-paita
  • 1 mustavalkoinen raitapaita Mon Amore
  • 1 harmaa neule - täjä on niin sanottu vaihtuva kappale, eli poistuu kun kylmät ilmat lakkkaavat
  • 1 tmusta turkoosein kirjailtu sisätakki 3/4 hihoilla
  • 1 tumman siniset pillihousut
  • 1 mustat suorat housut
  • 1 sininen leveähelmainen hame
  • 1 musta kellohelmainen hame
  • 1 musta kynähame
  • 1 sinipunaraidallinen kynähame
  • 1 harmaakuvioitu hame
  • 1 musta kellohelmamekko lyhyillä hihoilla
  • 1 musta kellohelmamekko pitkillä hihoilla
  • 1 raidallinen mekko
  • 1 musta peplum mekko
  • 2 huivia
  • 1 vyö
  • musta korkonilkkurit
  • keltaiset balleriinat
  • korallin punaiset tennarit
  • Union Jack platform kengät - just for fun
  • Union Jack laukku metalliketjulla
  • Vivienne Westwood laukku
  • lyhyt musta ulkotakki
  • pitkä musta ulkotakki

Listassa on laskujeni mukaan tällä hetkellä 31 tavaraa - 2 tavaraa uupuu vielä sallitusta määrästä.
Olen hieman mietteliäs noiden paitojen suhteen - kenties vaihdan tuon mustan työistuvan perus t-paidan johonkin toiseen- Toinen takeista on vielä sellainen 'korvike', täydellisen (monivuotisen ja kestävän) kevättakin löytymistä odotellessa.

Olen antanut itselleni luvan hankkia 3 uutta vaatekappaletta - yhden/kaksi paitaa (vaihdan jonkun jo olevista paidoista), kaunis puolihame ja uusi kevättakki. Haaveilin mustista tiukahkoista kapealahkeisista housuita, mutta vaihdoin ne kuitenkin noihin mustiin suoriin housuihin. En vielä ole elämäntaparemontissa sellaisessa vaiheessa, että kapeat housut istuisivat ylläni miellyttävästi. Niidn aika tulee myöhemmin.

Suuntaan huomenna päiväksi Turkuun ja mikäli aivan täydelliset vaatekappaleet osuvat kohdalle, minulla on moraalinen oma lupa niiden hankintaan. Noiden kahden 'puuttuvan' kappaleen joukosta toinen voisi olla aurinkolasit. Omistan muutamat kivat aurinkolasit ja nappaan niiden joukosta yhdet ehkä mukaan. Mietin myös korun mukaan ottamista, olen nimittäin niin huono korujen käyttäjä että sellaisien käytöön opettelulle olisi huutava tarve.

Kaikkein hakalin osa projektin valikoimaa minulle ovat kengät - miten löytää monen asun kanssa soveltuvat kengät joilla samanaikaisesti olisi valtavan hyvä kävellä. Minä nimittäin kävelen arkipäivinä aika paljon, jotakin 7-12 kilometrin välillä päivittäin. Tuo kävelymäärä asetta aika paljon painetta jaloille ja vaatii kengiltä osansa. Yksi ajatumalli ratkaisuksi tähän 'kenkäongelmaan' on ruveta kujettamaan mukana kahta paria kenkiä - yksiä pidemmille kävelytaipaleille ja toisia (mukavamman näköisiä) oleiluun ja lyhyempin käyskentelyihin. Aika näyttää millaisia ratkaisuja keksin näihin kenkähaasteisiin.

Olen antanut vapauden itselleni tarpeen tullen vaihtaa muutaman kappaleen tuosta 33 esineen kokoelmasta - esimerkiksi mikäli kengät käyvät huonoiksi tai alkavat hangata annan itselleni luvan vaihtaa ne. Tai kun neule käy tukalaksi lämpimällä säällä, sallin itselleni sen vaihdon kevyempään. Tämän Project 333 Vol.1 on kuitenkin enimmäisenä kertane sellaista kokeilua ja totuttelua. Vol.2 koittaessa tiedät jo paljon paremmin mitä teen - osaan taatusti tehdä vielä parempia vaatevalintoja.

Seuraavat kolme kuukautta - siis huhtikuu, toukokuu ja kesäkuu - mennään pääsääntöisesti näillä valinnoilla.

Olen muutaman päivän jo 'harjoitellut' Project 333 osista koottujen asukokonaisuuksien kanssa. 
Tälläisiä yhdistelmiä noiden osien joukosta olen saanut koottua.







Olen niin kovin innoissani tästä projektista ja projektin mukaan tuomista haasteista. Niin täynnä iloa ja elämänenergiaa - tuntuu puhdistavalta päästää irti kaikesta kertyneestä tavaramäärästä ja tavaramäärän mukanaan kantamista energioista.

Näiden vaateuudistusten lisäksi kävin uudistamassa hiuslookia kampaajalla. Hiuksissa on nyt uusi siniharmaa pastellisävy josta pidän aivan valtavasti. Olen kaun haaveillut kauniista pastellisävyisistä hiuksista ja viimein minulla on nyt sellaiset. Värisävyn lisäksi hiuksissa on jännä leikkaus, rikottu otsatukka ja toispuoleinen 'porrasrajaus' - annoin kampaajalle vapaat kädet leikkauksen suhteen, sillä kaipasin vaihtelua siihen tiukalla otsatukalla varustettuun kampaukseen jota yleensä suosin.




Mikäli teillä lukijoilla herää jotakin ideoita tai kysyttävää tämän Projec 333 suhteen,
laittakaa ihmeessä viestiä tulemaan. Mietin vielä itsekin, miten P333 kuljetan mukana täällä blogissa, millaisella tavalla saisin parhaiten jaettua P333 innostusta  ja kokemuksiani kanssanne.
P333 kuulette jatkossakin takuuvarmasti.

Mitenkäs teidän viikonloppu sujui?

Rakkaudella
- Project 333 innostusta hehkuen
Sallamari


29. maaliskuuta 2014

Tee niin tee niin kuin sun äiti sanoo, ei niin ei niin kuin sun isä tahtoo



Luvassa tilitystä vaikeasta isäsuhteesta.
Hetken asioita mielessä pyöriteltyäni tulin tulokseen, että tämäkin postaus kertoo oikeastaan siitä, miten maailmankaikkeus todellakin vastaa sydämesi vilpittömään pyyntöön.

Teinivuosista lähtien minulla on ollut yksi vilpitön toivo - kunpa edes kerran saisin isäni silmissä olla hyvä juuri tälläisenä kuin olen. Toive itsesään on melko simppeli - eikö totta - kaikki se, mitä tuo toive toteutuneena itseasiassa kätkee sisälleen onkin sitten se  vähemmän simppeli osuus tässä yhtälössä. Uskokaa huviksenne, vilpittöminkin pyyntö saattaa toteutumisensa hetkellä tehdä todella kipeää.

Isäni on aina arvostellut ja krisisoinut minua - tai ei oikeastaan aina, aina on äärimmäisen väärä termi tähän kohtaa, sillä moneen otteeseen olen täällä blogissa todennut miten lapsena minulla oli aivan maailman paras isä. Mutta äitini kuolema ja isäni sairastama aivohalvauksen muuttivat tilanteen - aivohalvaukset muuttivat isäni persoonaa. Aivohalvauksien jäljiltä isästäni muutui vaativa ja mihinkään tyytymätön narsisti. Tai näin aikuinen minä asian näkee - isän ennen ja jälkeen persoonat. Muistan parhaiten jälkeen persoonan, sen varjossa kasvoin herkimmät vuoteni ja sen tuhoava voima on haavoittanut minua. On hullunkurista kirjoittaa, että minä todella olen vuosikauden pelännyt omaa isääni - pelännyt jatkuvaa moitetta ja arvostelua. Isä huusi minulle paljon ja pahimmillaan piti minua otteessaan emotionaalisen kiristyksen voimalla.
Jos asia ei mennyt niinkuin isä halusi, isä ilmoitti ettei enää ole kaverini - simple as that.

Kaikki nuo vuodet olen hiljaisesti maailmankaikkudelta pyytänyt, että voi kumpa kerran koittaisi päivä, ettei tuo sanoisi minusta mitään kriittistä, ottaisi minut vaan tälläisenä kuin minä olen.

Vierailtiin siis tänään koko perheen voimin isäni, tai nykyisin sanotaan että vaarin, luona. Jännitin vierailua hiukan etukäteen - niin, kuka, miten ja miksi voi jännittää oman isänsä luona tehtävää vapaaehtoista vierailua. why o why ? -  ja valmistuin henkisesti vastauslitanijoiden kanssa valitusvirsiin - kuten edellä kerrottu, valitus ja minuun kohdistuva armoton kritiikki on se mitä isäni taholta aina on ollut odotettavista. Always and forever. 

Että tukkaskin olet tuollaiseksi värjännyt, ja tuolla tavalla leikannut - isä mun tukka on  just trendikäs pastelliharmaa vaikka vähänn sinertävältä näyttääkin ja älä huoli väri kyllä tasoittuu tästä ajan kanssa enempi harmaaksi kuin siniseksi  ja lyhyt leikkaus koska mun tukka nyt ei vaan kasva.
Olisit voinut vaan olla työpaikassa, kun hyvähän sun oli siinä olla, että mitä sä nyt tolla tavalla menit vaihtamaan ja kannattaako se nyt tuossa iässä, nythän sulla oli kaikki varmaa ja selvää jo, että uudestahan ne sanoo sut ulos milloin tahansa vaikka tukankin tai muun takia - isi kun ei mulla ollut oikeasti  oikein vaihtoehtoja, mä sain potkut edellisestä työstä ja oon ollut tosi tosi hyvä ja tositosi pätevä että sain tän uuden työn - Jaa. 
Liilkkua pitää enemmän, syödä pitää vähemmän, pitää olla niin ja näin

Kävin eilen mieleni perukoilla muutamaan kertaan edellä kuvatut keskustelumallit päässäni läpi. Koitin keksimällä keksiä ja argumentoida oikeutusta itselleni ja omalle olemassaololle. Että saisin kerrankin selvitettyä asioita isälle niin että se ymmärtäisi ja  näkisi ehkä että mä ihan oikeasti osaan vaikka mitä ja olen just hyvä tälläisenä.

Niin maailma vastaa, kuin siltä pyydät.
Minua odotti tänään hiljaisuus - omana itsenä olemisen vapaus.
Ei moitetta, ei kritisoivaa sanaa.

Viimeiset pari vuotta ovat muuttaneet isääni valtavasti. Vaativasta isästä on tullut hiljainen ja rauhallinen vaari, joka puhuu enää harvakseltaa ja vain enimmäkseen nyökkäilee hyväksyvästi. Juttelee lapselle sujuvasti niitä näitä - niinkuin nyt lapselle jutellaan - ja kanssani aika ajoin innostuu muistelemaan lapsuusvuosia ja äitiäni. Kuuntelee tämän päivän tapahtumat, muttei juurikaan kommentoi ja kritisoi niitä - ikään kuin luottaen siihen, että minä tiedän mitä teen ja miten sen teen. 

Sitä tunteiden sekamelskaa - yhtä aikaa helpottunut, ilahtunut ja epäuskoinen,  toisaalta hyvinkin huolestunut. Huolestunut isän jaksamisesta ja siitä tosiasiasta että vanhuuden päivät ovat käsillä. Maalaisjärki sanoo, että kaksi aivohalvausta sairastanut ihminen ei ole seitsemäänkymmentä lähestyessään olympialaisissa kekkuloivien teräsvaarien kunnossa, että huoli terveydentilasta on oikeutettu ja aiheellinen. Mutta eihän se puhu niistä asioista, ei tahdo huolestuttaa minusta. Erehtyy välillä viittamaan pienesti - että kävelystä on tullut raskaampaa ja että tuollainen pieni vaiva nyt vähän olemista haittaa. Helpottuneena ja silmittömän kiitollisena siitä, että minut on viimein päästetty elämään omaa elämääni, olen samanaikaisesti äärimmäisen huolestunut - tasapaino on ikäänkuin keikahtanut ympäri. Sillä osa isäni alituisesta kritisoinnista ja moitteista on taatusti ollut epätoivoisen huolen aikaa saamaan - siis huolen siitä että pärjääkö tuo nyt oikeati elämässä, sillä minähän olen ollut teini-iästä saakka salakavalasti syömishäiriön lumoissa ja sitä kautta aiheuttanut aiheelistakin huolta myös lähipiiilleni (luulinhan minäkin, niinkuin suurin osa syömishäriötä sairastavista,  naivisti aina peitelleeni kaikki ongelmani ympäristöltä ja täten pitäneeni perheeni autuaina syömishäiriösairauden ulkopuolella) -  ja isompii, se satuttavimpia ilmaisumuotoja käyttävä osa, vammautuneen persoonan tuotosta. Nyt huoli on valunut minun suuntaani - minulla on vihdoinkin kaikki hyvin ja se myös näkyy minussa - isällä puolestaan päivä päivältä olo käy vaikeammaksi. 
Hetkittäin en tiedä miten päin olisin - mitä pitäisi sanoa tai tehdä.

Päädyn vain olemaan, tekemättä tai yrittämättä erityisesti mitään.
Olen paikalla ja läsnä - osallistun keskuteluun, mutten yritä mitään. Keskustelen arkipäivästä, omista tekemisistäni ja valinnoistani, ensimmäistä kertaa elämässäni vapaana miellyttämisen tarpeestä. Vapaana siitä, että yrittäisin selitellä ja hyväksyttää valintojani isillä - todeten vain että näin tapahtui, näin tein ja näin tulee tapahtumaan. This is my life and this is how I have chosen to I live it.

Samalla minusta tuntuu jotenkin niin kovin vieraalta ja surulliselta - ikäänkuin jotakin olisi kadonnut ikuisesti. Tuon arvostelevan ja vaativan isän olemuksessa oli paljon elämänenergiaa, voimaa ja tahtoa. Jotakin sellaista joka päivä päivältä nyt kasvaa minussa, mutta jonka näen hiljalleen hiipuvan isästä häntä katsellessani. Sellaista todellista aikuiseksi kasvamista, voimauttavaa ja samalla niin kovin pelottavaa.
Ikään kuin alkaisin nyt viimein ymmärtää, mitä aikuistumisella oikeasti tarkoitetaan.
Millaista on seisoa aidosti omilla jaloillaan.

Olen onnellinen, mutta samalla niin kovin surullinen.

Toteuttaessaan sydämesi todellisen pyynnön,
joutuu maailmankaikkeus toisinaa myös riistämään sinulta jotakin.

Kaiketi siksi, että se jonkinlainen tasapaino säilyisi.


my life, my choices
tänään se ainoa kritiikin ääni asuu pääni sisällä

Olen hiljalleen sisimmässäni hyväksymässä lopullisesti sen, ettei minulla tässä elämässä tule olemaan läheistä suhdetta omaan isääni. Ei sellaista, että olisi isä jonka kainaloon käpertyä itkemään maailman pahuutta. Minulla on kuitenkin isä, joka tiukan paikan marssisi vuokseni vaikka läpi tulen ja jos valinnan eteen laitettaisiin olisi valmis kuolemaan vuokseni. Isä, joka aikuiseksi kasvamistani seuratessaan on joutunut myöntämään itselleen, että minä olen valinnut elämäni polun kulkemaan läpi sellaisten taisteluiden joita kukaan toinen ei voi taistella puolestani. Minulla on isä, joka hiljaa kärsien on vierestä seurannut vuosikymmeniä kestänyttä sisäistä kamppailuani, osaamatta koskaa ojentaa oikealla tavalla auttavaa kättään minua kohti.
Parhaansa on yrittänyt - kerta toisensa jälkeen.

Kaikkein rakkaimman ihmisen menettäminen haavoitti meitä kumpaakin ja vaurioitti pysyvällä tavalla keskinäistä suhdettamme - kuvitelkaa itse, että päivästä toiseen jotakuta ihmistä katsoessanne näkisitte viittauksen menettämästänne, siitä kaikkein rakkaimmasta, ihmisestä. It hurts. Toipuakseen ehjäksi, meidän kahden keskinäinen suhde olisi tarvinnut ulkopuolista apua heti äitini kuoleman jälkeen - olisi tarvittu joku ohjaamaan meitä majakan lailla takaisin oikealle reitille, sillä toden totta äidin kuolema jätti meidät tuuliajolle, kuin kaksi eksynyttä laivaa pimeällä merellä. Kun yhtälöön lisätään vielä nuo sairaudet - murtunut mieli ja halvauksen muuttama persoonallisuus - katastrofin ainekset on valmiit.

Hivenen rikkinäisestä isä-tytär suhteestamme huolimatta isä on minulle hirvittävän rakas.
On aina ollut ja tulee aina olemaan.
Elämäni ainoa todellinen viha-rakkaussuhde.
Vihaan sitä, ettei minulla ole sellaista teeveesarjojen lupsakkaa isää,
ollen samalla kiitollinen siitä että isän on aina ollut osa elämääni.
Onkai parempi pelätä, kuin olla kokonaan ilman.
On helpompaa pelätä, kestää kritiikkiä, haukkuja ja alituista pahaa oloa,
kun hyväksyä se että toinen ihminen kuolee ja on lopullisesti pois.
Koska jos se on lopullisesti pois, 
ei ole enää mahdollisuutta muutokseen.

En tiedä , edelliset lausee on kerrassaan hassusti sanottu, toisaalta isän pelkääminen on ollut niin todellinen ja jokapäiväinen osa elämääni, että ajan kanssa siihen jotenkin vain turtuu. Haaveilee paremmasta, mutta hyväksyy tositilanteen.
Vasta tilanteen totaalisesti muututtua, sitä herää havaitsemaan asioita aivan eri tavalla.
Kuvaan astuu pelko, että entä jos kohta on kaikki lopullisesti ohi?

Tässä kohtaa, epäin hukanneeni tämän tekstin punaisen langan.
Haluaisin sanoa, että kyllä ajoittain vihasin sinua aivan suunnattomasti,
mutta nyt minua pelottaa että kohta sinua ei enää ole.
Pelottaa, että merkitseekö moitteen ja kritiikin loppuminen sitä,
että kohta sinua ei enää ole ja että minä olen aivan yksin.
Pelkään kuolemaa,
sen sijaan että nauttisin kiitollisena siitä
me molemmat olemme kasvaneet ihmisinä.

Koitan löytää sydämessäni pelkoa suuremman tilan kiitollisuudelle.

Rakkaudella,
Sallamari

28. maaliskuuta 2014

Motivaatiopurkin kuulumisia - viikko 13

all the pearls in a pot

Otsikoksi voi vaihtaa kaiketi elämänraparemontti kuulumisia, mutta jostakin syystä tykkään motivaatiopurkin kuulumisista otsikkona enemmän. Tämä viikko on kulunut kävellessä, ihan kirjaimellisesti. Keskiarvoksi käveltyjä kilometrejä tulee päivän kohdalle reilut seitsemän, askelmäärissä mennään 10-15 000 askeleen tietämillä. Polar Loop oli sitkeästi ranteessa koko alkuviikon, kunnes otin sen yhtenä yönä 'hetkeksi pois, kun tää vähän ahdistaa nukkumista' ja unohdin laittaa takaisin. Huomasin äsken vaistomaisesti kopeloivani rannetta (oli ajatuksena tarkastella askelmääriä) vain huomatakseni, etten vieläkään ole muistanut palauttaa Looppia takaisin ranteeseen. Syömisen osalta kaikki menee mallikkaasti. Tämän viikon suuri ruokarakkauteni on maapähkinävoi. Olen nauttinut 2-4 lusikallista maapähkinävoita lähdes joka päivä, kokeilen ja soveltaen minkä kaiken kanssa sitä maapähkinävoita voikaan yhdistää.Viili ja maapähkinävoi on eksoottinen yhdistelmä, munakkaan kanssa puolestaa toimii mainiosti.

Motivaatiopurkissa helmet jatkavat kulkuaan toivottuun suuntaan.
Hitaasti, mutta varmasti.

Project 333 vaatevalikoima otettu aktiiviseen käyttöön.
Hui, vähän vielä jännittää.


pieni sneak-peak kuva
parempilaatuisia luvassa jatkossa

Päivän iloisimpiin uutisiin kuuluu mieltä piristävä kampaajakäynti.
Salon Merinell loihti kutreihini jännittävän leikkauksen ja trendikkään pastellisen harmaan sävyn.
Että kyllä nyt kelpaa.



Mukavaa viikonloppua kaikille!

Minä lähden toteuttamaan nyt PikkuÄssän hartaan toiveen - nuori neiti pyysi itselleen korvareikiä ja tänään sellaiset sitten hankitaan. Lupa korvareikien hankintaan PikkuÄssällä on ollut jo viisivuotissynttäreistä saakka, mutta me JunttiPeen kanssa olemme odottaneet, että PikkuS niitä itse pyytää. Tänään PikkuS kertoi, että nyt rohkeutta on kerätty riittävästi ja josko nyt voisi saada ne sellaiset korvalehden läpi menevät korut.
Ei muuta kuin tuumasta toimeen - toive on ääneen lausuttu ja nyt se sitten toteutetaan.


Rakkaudella,
Sallamari

27. maaliskuuta 2014

Project 333 - haastetta elämäntaparemonttiin

Elämäntaparemontissani ei yksistään ole kyse hukatuista kiloista tai kadotetuista senttimääristä vaan tavoitteenani on elämäntaparemontin kuluessa kokonaisvaltaisesti parantaa elämäni laatua. Minulle luopuminen on jokseenkin haastavaa, olen sellainen hamsterityyppi joka tuntee olonsa jotenkin turvallisimmaksi suuren tavaramäärän keskellä. Tuo hamsteriominaisuus minussa on, oman sisäisen tutkimusmatkaani perustuvan itsetulkinnan mukaa, aika suurelta osin yksi syömishäiriöni käyttäytymismalleja. Sisäinen minäni on käytännönläheisempi - milteipä minimalisti - näkyvä minä puolestaan on aina pelännyt kaiken loppua, tai sitä että kaikki loppuu ja syömishäiriön avustuksella opettanut minut toimimaan niin,  että hamstrailin ympärilleni tavattomat määrät kaikkea tarpeetonta vain tunteakseni olon edesä jossakin määrin turvalliseksi - ettei juuri tuo juuri tässä kohtaa lopu, tai etten jää ilman tuota.

kaappi 1 kaikessa kaameudessaan

Kuten kuvista näkyy, kaappini (ja varastotilat) pursuilevat vaatteita ja asusteita. Suurin osa omistamistani vaatteista on hankittu ostamisen ilosta - vielä mä näihin mahdun...ja sitten kun aika koittaa. Vaatevalikoimani kokovaihtoehdot vaihtelevat kokojen 36-50 ja tyylillisesti vaatevarastostani pukee valinnan mukaan kaikkea gootin ja 90-luvuusta Power Woman -tyylisuunnasta innostuneen väliltä.

Anteeksi mitä ?

Yep, luit aivan oikein. Että kinda pretty sad, eikö?

kaappi kakkosen sisällään pitämä surkuhupaisa totuus

Tätä karua totuutta reilusti katsellessani sisälläni on kasvanut tarve muutokseen - tarve sisäisen minäni todellisen toiveen toteuttamiseen. Hamsterista minimalistiksi - onko se oikeasti mahdollista?

Olen muutaman vuoden ollut tietoinen Project 333 olemassaolosta. Tutustuin blogi hoppailun kautta joskus Pitsiunelmia -blogia kirjoittavan Rinnan innoittamana Project 333 - Väliuutisena kerrotaakoot tässä kohtaa, että Rinnalta on ilmestynyt Hyvän Mielen Vaatekaappi -niminen kirja, joka pohjaa Project 333 ajatteluun jossakin määrin. Itse en ole kirjaa saanut vielä luettua. - 

Project 333 avautuu ytimekkäästi ajatukseksi 33 vaatetta/asustetta 3 kuukauden ajaksi. Karsitaan vaatekaapin tarjonnasta pois kaikki muu ja haastetaan itsensä kehittelemään toimivat asukokonaisuudet kaikkiin tilanteisiin noiden 33 vaatteen/asusteen joukosta. Vaatteiksi lasketaan kaikki vaatekappaleet alusvaatteita lukuunottamatta (se lasketaanko sukkahousut vaatteeksi tai asusteeksi vaiko alusvaatteiden joukkoon, on jokaisen itsensä päätettävissä ja minulle nuo sukkahousut ovat alusvaate). Alusvaatteiden määrä on  rajaton, eivätkä ne siis ole mukana näissä 33 pukeutumiskappaleessa. Urheiluvaatteet ovat toinen erillinen osa sillä erilainen liikunta kaipaa erilaisia vaatteita, ja niin rajattomissa määrissä on myös yöasujen laita (tässä kohtaa voi huokaista, ei siis tarvitse pelätä joutuvansa tilanteeseen, jossa hiippailee lähikauppaan yöpuvunhousuissa - ellei niin itse tykkää tehdä muutenkin). Asusteisiin luetaan sitten kengät, laukut, hatut, huivit, hansikkaat ja korut (pysyviä koruja, niinkuinn vihkisormusta lukuunottamatta). Korut ovat minulle uusi ja haasteellinen asia, joten joudun ehkä tässä ensimmäisessä kokeiluvaiheessa pitämään korut hieaman niinkuin erillisinä yksikköinnä - tavaroina 34 ja 35 (sisäisen hamsterini viimeinen hätähuuto ja yritys pitää kiinni edes pienestä määrästä tavaraa, no se sallittakoot kun opetteluahan tämä elämä kokonaisuudessaan on - askel kerrallaan)

kaikki ne 'ylimääräiset' vaatteet ja asusteet

Projekti 333 on polkaistu käyntiin tänään - kaappini ammottavat tyhjyyttään ja varastotilassa pahvilaatikot ovat pullollaan 'tarpeettomia' vaatteita. Puna poskilla katselin vaateröykkiöitä - ja kaiken tuon keskellä minä oikeasti kutsun itseäni vihreäksi ihmiseksi.  Alennusmyynnistä vitosella hame (lappu yhä kiinni hameessa), kirpparilta kolmella eurolla housut (joihin en hyvällä tahdollakaan saa takapuoltani ikinä mahdutettua) - itketti ja hävetti. Kolikon kääntöpuolena on sielullisesti puhdistunut olo, kantaessani laatikoita varastoon eräänlainen paino putosi harteiltani - mun on lupa vapauttaa itseni kaikesta tästä tavaramäärästä

En muista milloin viimeksi olisi ollut näin vapaa olo.

Project 333 - part I - runko 25 kappaletta
muutamaa kappaletta uupuu vielä
(ja niin, nuo lekkarit eivät ole mukana laskussa)
Siinä rekillä lepäävät nyt Project 333 vaatteet ja asusteet,  kaikki mitä käytettävissäni  on tulevan kolmen kuukauden ajan (alusvaatteita, uikkareita, urheilupukuja ja yöasua lukuun ottamatta) ja virallisestihan tämä projekti alkaa siis huhtikuun ensimmäinen päivä. Huhtikuun alkua odotellessa teen pieniä 'hienosäätöjä' vaate ja asustevalikoimaani. Ostoslistalle joudun laittamaan yhdet mustat suora/kapealahkeidet farkut, college/neulepaidan, 2 hihatonta alustoppia (olemassa olevat ovat kuluneet niin ruokottoman näköisiksi) ja tennarit. Vaatekasoja tarkastellessani mietin omaa hullunkurisuuttani, omistan kymmenien - useiden kymmenien- eurojen kappalehintaisia täysin käyttämättömiä vaatteita - oudon mallisia hameita, liian pieniä housuja, karmean värisiä puseroita - tuhlaan rahaasilmittömästi näihin ikinä päälleni kelpaamattomiin vaatteisiin ja siinä samalla pihistelemällä pihistelen jokapäiväisessä käytössä olevien, alle kymmenen euroa maksavien, alustoppien ostosta. Ovat niin kalliita, ja meneehän nää nyt vielä.

Oikeasti, WTF?

Tajuan taas kerran, että terve mieli ei kykene ymmärtämään syömishäiriön sumentaman mielen liikkeitä. En siis itse pysty ymmärtämään omaa toimintaani - en osaa perustella tänään miksi olen tuon tai tämän vaatteen ostaessan toiminut, niinkuin olen toiminut. Kerrassaa hölmistyttävä tunne - tekee itselle selkeän eron sairaan mielenj a terveellä tavalla ajattelevan todellisen minän välillä.
Helpottaa tosiasian, minä olen ollut todella sairas, ääneensanomista.

Projekti 333:sta  lisää huhtikuussa. 
Palaa projektin onnistumiskuulumisiin asukuvien kera.

Miltä kuulostaa?
Tahdotteko kuulla kokemuksiani tästä projektista?
Haluaisitteko, että esittelen koko Project 333 vaatevaikoiman erillisenä postauksena?

Ideoita ja toiveita vastaanotetaan ja ne ovat enemmän kuin tervetulleita.


Mä olen niin innoissani tästä projektista!

Rakkaudella,
Sallamari

26. maaliskuuta 2014

More than 50 shades of gray - haasteellisia hiusvärejä

More than 50 shades of gray


Haaveilen harmaasta tukasta - helpommin sanottu kuin tehty.
Haaveilen sellaisesta vähän-siniseen-taittava-pastellisävyinen-mutta-kuitenkin-selkästi-enemmän-harmaa-kuin-pastellivaaleansininen -harmaasta sävystä. Refensikuvaa kampaajalle etsiessä alkaa hiljallee tajuta harmaan eri sävvyjen koko kirjon ja tietenkin sen, miten eri tavoin termit 'harmaat hiukset' ja 'harmaa hiusväri' voidaan käsittää jopa yhdessä ja samassa asiayhteydessä.

Gandalfin harmaa, PirkkoLiinamaa -harmaa, KatriHelanharmaa, teräksenharmaa, betoninharmaa, katupölynarmaa, laastinharmaa, vaalenharmaa, tuhkanharmaa, kelmeänharmaa...
harmaita kerrakseen

Ja erikseen on vielä kysymys - miksi sä nuori ihminen haluat värjätä itsesi harmaaksi? Ja toteamus siitä, miten harma väri kuuluu vaan mummoille ja vanhuksille. (tosielämässä kuultuja toteamuksia)
Ööö, eivätkö mummot ole luettavissa vanhuksiksi? Toisaalta, teräsmummot ja -vaarit ovat kyllä kokonaan oma lukunsa ja yleensä näillä teräs-mummo-vaari kategoriaan kuuluvissa on hienoimmat harmaat hiussävyt. 

Ihan ensinmäiseksi koitan suostutella kampaajaa vaaentamaan hiukseni niin voimakkaasti, että pohjaväri olisi jotakuinkin valkea - kampaajat eivät tunnetusti innostu hiuksien totaalisesta pilaamisesta, mutta toivotaan että kauniista pyynnöstä ja 'mä-tiedän-mihin-olen-ryhtymässä-ja-minulle-hiukset-ovat-kasvavaa-luonnonvaraa-joten-ei-haittaa-vaikka-tämä-erä-nyt-vähän-kärsisikin - vakuuttelut puevat. Joku kenties miettii, että mikset värjää itse kotona - tulisi a, edullisemmaksi ja b, saisit juuri niin valkoiset kuin haluat. Kampaajallakäynti on minulle arjen pientä luksusta, niiden lukuisien kymmenien itse hiusväristä huolehdittujen vuosien jälkeen, olen onnellinen siitä, että minulla on varaa ja mahdollisuus antaa hiukseni ammattilaisen käsittelyn alle - vaikka ammattilaiset eivät aina suoralta kädeltä jaa/innostu visioistani. Maailmassa on oikeus eriäviin mielipiteisiin. Neuvottelemalla päästää visioissa lähelle kumpaakin osapuolta tyydyttävää lopputulosta. 

Minulle olisi epäkohteliasta marssia kampaajalle oman visioni kanssa ja itkupotkuraivareiden saattelemana saada viimein tahtoni läpi kampaajan vastustelusta huolimatta - sillä pääni kanssa minä kuitenkin olen kävelevä 24/7 näyteikkuna kampaamon ja kampaajan taidoista. Haluaisinko minä, että joku kävelisi ympäri maailmaa päivästä toiseen kantaen jotakin sellaista minun tekemääni, joka olisi vähän sinnepäin hutaistu, eikä laadultaa sitä parasta johon minä pysyn - vain koska itseni ja oman ammattitaitoni unohtaen/sitä vähätellen suostuin mitään sanomatta toteuttamaan toisen ihmisen jossakin määrin toteuttamiskelvottoman vision asiasta, jossa minun ammattitaitoni on vakaa ja tämän toisen ihmisen,asiakkaan, ammattitaito on aikalailla alkeistasolla (jos silläkään).
Minä voin reilusti todeta olevani hyvinkin ammattiylpeä ja pyrin siihen, että näytän parhaan osaamiseni joka tilanteessa.

Jatkan ihanien harmaiden inspiraatioiden parissa surffailua vielä hetken.
Hiusinspiraatioita vastaanotetaan.

Rakkaudella,
Sallamari

ps. kuva on koottu Polyvore sivustolla.
siellä löydettävissä tiedot kuviin


25. maaliskuuta 2014

Vlog vol. 1 - Let's get started




Kas näin, siinä se nyt sitten on - aivan ensimmäinen Vlog yritelmä.
Editoimaton raakile, sillä yksikään editointityökalu ei suostunut toimimaan tänään. Vinkkejä videoeditointiin otetaan vastaan. Vinkkejä videoiden nettin latailuun otetaan myös vastaan.

Vide on kuvattu läppärin omalla kameralla, katsoskaas kaikessa viisaudessani olen ostanut itselleni järjestelemäkameran josta puuttuu videotoiminto kokonaan. Hankinta listalle lisäsin juui näppärän pienen kameran, jolla Vloggaus olisi vähän kätevämpää kuin näillä nykyisillä välineillä.

Mutta hei, tästä me lähdetään liikkeelle.
Jostakin unelman toteuttaminen on aloitettava.

Rakkaudella,
Sallamari

24. maaliskuuta 2014

Olisiko minusta Vloggaajaksi

Minä täällä salaa haaveilen Vloggailusta, tai siis no oikeasti jo haaveillut videopäiväkijasta jo pidemmän aikaa. Seuraan ihastuneena ja ispiroituen muutman Vloggaajan elämää ja mietin millä hitolla ne tekee tuon - ovat ihania, valoisia ja valloittavia postauksisssaan.
Ja oi kumpa minäkin...

Minusta unelmat ovat luonteeltaa vähän niinkuin sellaisia labyrinttejä. Niiden toteuttaminen alkaa sillä, että yhdestä aukosta kävelee sisään unelmaa ja alkaa sitä kautta etsiä reittiä keskipisteeseen (tai aarteen luo, labyrintin läp...ihan millainen käsitys labyrintistä nyt itse kullakin meistä on).

Minä etsin rohkeutta astua sisälle omaan unelmaani,
saada tehdyksi se ensimmäinen Vlog päivitys kokeilu.
(jolle vuoden kuluttua saatamme hihitellä yhdessä)

oi miksen mä oo niin ihana ja rohkea kuin Gaga...


Ensimmäinen askel Vloggailuun on otettu - latasin koneelle viimeikin Picasan, jonka avulla videoita on kuulemma kätevää siireellä tänne bloggeriin.
Seuraaa askel on keksiä jotakin sanottavaa Vloggaukseen - miten ihmeessä se tuntuukin niin haastavalta, jännältä  ja vähän pelottavaltakin. 

Sulattelen tätä asiaa yön yli, 
huomenna yitän Vlogia.

Tsemppausta ja kannustuksia otetaan vastaan.

Rakkaudella,
Sallamari


23. maaliskuuta 2014

Happy Days - path to the ordinary ordinary life



Pitkästä aikaa haluan tänään kirjoittaa kaikesta taustalla tapahtuvasta - ilosta, rakaudesta ja onnellisuudesta. 
Olen aloittanut lauseen uudelleen ainakin kymmenen kertaa, saamatta yhdelläkään kertaa lausetta sellaiseen muotoon, kuin se päässäni on. Miten vaikeaa onkaan kirjoittaa tavallisesta elämästä ja  onnellisuudesta, siitä että tänään vain olen todella onnellinen. Sillätavalla, ettei ole sattunut mitään erikoista, mitään sellaista syytä josta looginen mieli sanoisi heti, että tuostahann sitä on onnelinen yksi jos toinenkin elämässä. Syväluotaaavassa valossa toisaalta asioita oikein perinpohjaisessti tarkassti katsellessa muutamaan viimepäivään mahtuu roppakaupalla juuri kaikkea sitä yleismaailmallesesti helposti käsittävää onnellista ja hyvää - uusi työpaikka, uusiin ihmisiin tutustumista, ääneen rohkeasti sanottuja mielipiteitä.

Koko sanomani ydin on se, että haluan julistaa koko maailmalle olevani viimein täysillä rakastunut elämään.
Heads over the heels in love with Life.
Miten ihmeelliseltä ja jännittävältä minusta nykyään tuntuu herätä jokaiseen päivään, myös niihin jotka eivät edellisenä iltana nukkumaan käydessä ennakolta vaikuta mitenkään merkitykselisiltä ja jännittäviltä. Miten sallivaa ja ihastuttavaa elämästäni on yhtä'äkkiä tullutkaan. 

Suomaan herääväni toistuvasti ajatukseen, etten halua minkään olevan elämässäni toisin.


Blogini täyttää pian kaksi vuotta ja ajatuksissani olen jo hetken manifestoinut ajatusta siitä, että tuo taitekohdan saapuessa blogini siityy uudellen aikakaudelle - uusi vuosi, uusi luku. Siirtymä ei ole ensimmäinen tai mitenkään ainutlaatuinen. Tässä kohtaa blogihistoriaa on helppo hahamottaa  miten hienolla tavalla blogiteksteistäni muodostuu ikäänkuin jatkokertomuks - yksi blogivuosi on toipumistarinassani yksi itsenäisen suuremman kokoelman osa. 

 Ensimmäisen vuoden tekstit kertovat  raadollista tarinaa syömishäiriön sairastamisesta
Toisnn blogivuosi on omistettu oivalluksille ja toipumiselle. 

Kolmas, tuo ensi kuussa alkava osa tätä blogisaagaani, 
olkoon omistettu elämään rakastumiselle ja itsensä löytämiselle.

Tai siis sellainen siitä muodostuu, sillä elämään itseensä rakastuminen ja  rakastaminen sekä oman todellisen ääneni löytäminen ovat keskeiset teemat minulle tänään. Miten minä näen itseni ja elämäni nyt toivuttuani vaikeasta sairaudesta, millaiselta tuntuu löytää hyvää itsensä sisältä ja peilata sisäisiä tuntemuksiaan koko maailman kautta. Että kun lakkaa tietoisesti etsimästä rauhaa, täydellisyyttä ja rakkautta löytääkin ne.

Miten hienoa onkaa olla ehjempi minä - todeten samalla, ettei ydin minä ole miksikään muuttunut, minusta on ainostaan tullut paljon sallivampi ja anteeksiantava.
Elämää ja maailmaa rakastava.

En olisi ikinä uskonut, että lauseen
Olen syömishäiriöstä toipunut,
rehellinen ääneensanominen, niin että tietää lauseen todella tarkoittavan tällä kertaa juuri tätä, voisi olla samanaikaisesti vapauttavaa ja äärimmäisen pelottavaa. Sanomalla ääneen tuon lauseen minä luovun yhdestä identiteetistä - astun ulos tutusta (ja ajoittain turvallisesta) valokeilasta jossa minut on vuosia totuttun näkemään Valokeilan ulkopuolella on valokeilassa vielä seisoessa katsottuna aika pimeää. Oikeammin herää epäilys, että onkohan siellä yhtikäs mitään, kun en kerta juuri tässä pysty yksiselitteisesti näkemään ja hahmottamaan kaikkea tuota valokeilani ulkopuollelle jäävää.

Siellä minä nyt olen, pimeällä alueella, tutun ja mukaturvallisen valokeilani ulkopuolella.
Tänne aijon myös jäädä - vaikka hetkittäin pelottaakin aivan valtavasti - uskoen, että kun silmäni viimeinen tottuvat tähän hämäryyteen näen tuhansittain valoa ympärilläni.

Tekstien osalta blogi pysyy samanlaisena - yksittäisiä, toisinaan toisiinsa kiinteästi liittyviä tarinoita arkipäivästä,elämästä, inspiraatiosta ja oivalluksista - eräänlainen novellikokoelma.

Joskus bloggauksen aloittaessai haaveilin 'muotiblogista' täynnä inspiroivia ja innostavia asukuvia - haaveilin, että osaisinpa minäkin kirjoittaa yhtä inspiroivasti valinnoistani ja epätyypllisistä vaateoivalluksistani, samaan tapaan kuin nuo minua inspiroivat bloggaajat. Aika pian selvisi, että minun polkuni on toisenlainen - erilailla maailmaa inspiroiva. Tässä seuraavaa 'taitekohtaa' lähestyessä huomaan joidenkin haaveiden nostavan päätään pinnalle - jokin takaraivossa pohtii, haluaisiko sittenkin kombinoida muutamia innostavia elementtejä aatteiden lisäksi myös vaatteiden maailmasta blogiini.

Mietintämyssyä lämmitellessäni päätin jakaa tälle päivälle muutaman asuotoksen menneiltä viikoilta.
Voisiko vaate ja asukuvistani annostaa inspiraatiota?

hjeeeelp!

60-vuotis synttäreiden asu
mekko - Hellbunny
kengät vitosen 2nd Hand ostos
sukkahousut marketista
 asuun liitetty JunttiPeen kuvalla varustettu rintakoru - Self Made

Ihan tavallinen tiistaiminä ja Helsinkikodin eteinen
Villapaita - Lindex, Holly&Whyte
villapaidan alla valkoinen wife beater
vuosia vanhat Halens farkut (mahtuvat jälleen)
keittiöjakkaralla kissankorvahattu - Seppälä

Perhelounas ja alekorin värikkäät sukkahousut
Mekoissa suosin mustaa ja leveähelmaista -
tämä mekko Lindex - mutta näitä minulla on useita
musta leveähelmainen mekko on luottovaatteeni
sukkahousut - cittarin alelaari
kengät - omin käsin tuunattu 2nd hand löytö
laukku - Seppälä
väri-iloittelun kruunaa Favopticin turkoosit lasit,
vievät huomion pois tuosta
armotta ylikasvaneesta kampauksestani

Kiss My Turku ja ravintolalaiva Bore
Suomen kevät (ja kesä, talvi sekä syksy)
tuo haasteita pukeutumiselle - tarve ulkovaatekerrokselle
Minusta ulkovaatteet ovat tylsiä - pullukan vihollisia.
Vitosen kirpputorilöytö, välikausitakki, mahtuu päälle
ja huvia asuun saa huiivilla - miten montaa väriä voi
huoletta käyttää yhtenä päivänä?
Ja miksi juuri nämä värit - väriterapeutit hoi,
mitä sieluni janoaa juuri nyt

Asukuvissa on teknisenä haasteena tuo kuvien laatu - ei haluaisi tarjota maailmalle aivan sutta ja suttua. Toisaalta, minulla on kaapissa tuo vähän käytetty Canon, jolle jalustan saa marketista ja kaukolaukaisijan EBayn valikomista. Kamera jalustalle ja yksi nurkka kotoa 'asukuvanurkaksi' - ei hankalaa, jos sitä todella sisin haluaa. Ai niin, voisikai sitä nurkkan käyttöä sitten laajentaa vielä hieman - yksi osa minusta haaveilee aktiivisemmasta Vloggailusta.

Otan lämpimästi vastaan kaikkia vinkkejä, miten näistä haaveista voisi oikeasti saada totta.

Mukavaa Sunnuntaita!
Minä lähden kohta katsomaan, mitä eurooppa edustajalla Tarja Cronbergillä on mielesään.

Rakkaudella,
Sallamari

22. maaliskuuta 2014

Just play, Have fun, Enjoy the game




Pitkästä aikaa tänään oli sellainen aktiivinen päivä perheen kanssa ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että olen kaivannut tälläistä huoletonta ohjelmantäyteistä yhdessäoloa. Suunnattiin aamupäivästä nokka kohti Turkua, meidät oli kutsuttu viettämään JunttiPeen isän syntymäpäiviä pienimuotoisen perhelounaan merkeissä lavintolalaiva Borelle. Ruokaahan ei soisi moitittavan,  vaan kenties olla enemminkin hitusen kiitollinen siitä, että saa nautti toisen laittamaa ruokaa - vaikkakin tällä kertaa maksua vastaan - joten siksi koen, että on asiallista antaa hiukan kriittistä palautetta. Olemme käyneet ennenkin lounastamassa Boren antimien äärellä ja rehellisesti sanottuna tällä kertaa tarjoilu oli pieni pettymys. Muutaman ruokalajin osalta suolaa oli lipsahtanut keitokseen yli tarpeen ja yhden ruokalajin jouduin jättämään kokonaan lautaselle, en suolaisuuden takia pystynyt syömään sitä. Tarjoilu oli ylipäätään hieman suppea ja huolimatttomasti kasatun oloinen, verrattuna esimerkiksi edelliseen vierailuumme.

Pienistä haasteista huolimatta vatsa tuli täyteen
- hyvää seuraa ja riittävästi ruokaa, syntymäpäivälounaan ydintavoite saavutettu.


tänään mä hymyilen kilpaa auringon kanssa


Lounaan päätteeksi lähdimme kyläilemään JunttiPeen sisaren luokse lautapelailun merkissä.  Meillä JunttiPeen kanssa on tapalana antaa joululahjaksi tai satunnaisina merkkipäivinä sukulaisille ja ystäville hyvä lautapeli. Viime jouluna JunttiPeen sisar MI perheineen sai lahjaksi meiltä Turn and Taxis lautapelin, jonka ohjeistus ei aivan ensi kerralla auennut. Tänään me JunttiPeen kanssa lunastimme lupauksen selvittää pelin säännöt ja opastaa uudet omistajat pelin saloihin. Turn und Taxis pelin lisäksi pelattiin iki-ihanaa kokoperheen Dixit peliä aikuisten ja lasten voimin. Dixit on todella mieletön ja viihdyttävä, mikäli et ole peliin koskaan tutustunut, suosittelen lämpimästi tutustumaan peliin.


Lautapelin ohessa ehdin leikkimään PikkuÄssän kanssa

Dixit pelin valloittavia piirroskortteja

pelin paras käsi,  keltainen kynsilakka on eilisen kauppareissun ex-tempore löytö -  alekorista


Olen miettinyt nukkumistani aika tavalla. Viime yönä nukuin ensimmäistä kertaa kuukausiin omassa sängyssä yli seitsemänn tunnin yhtämittaiset yöunet. Lindan kanssa olemme keskustelleet paljon tyynyistä ja Lindan suosituksesta uskaltauduin viimein kokeilemaan voisiko MemoryFoam tyyny tuoda minulle apua nukahtamiseen. Niinpä suuntasimme tänään tutustumaan huonekalumarkettien tyynivalikoimaan ja Jyskistä löysin tarjouksesta bambupintaisen, viilentävällä geelikerroksella varustetun MemoryFoam teknologian tyynyn. Hinta oli sellaisessa luokassa, että rohkenimme molemmat JunttiPeeen kanssa kokeilemaan uudentyyppistä tyynyä. Tulevat viikot kertonevat, miten uudet tyynyt vaikuttavat uneen.

Lisää tyynystä luvassa myöhemmin.




Vilkas ja antoisa lauantai hyvässä seurassa.
Mitenkäs teidän viikonloppu?

Rakkaudella,
Sallamari

21. maaliskuuta 2014

Motivaatiopurkin kuulumisia - viikko 12



Helmet liikkuvat varmaa ja tasaista tahtiaan toivottuun suuntaan - tämän viikon kuluessa ollaan numeraalisesti päästy aivan uusille kymmenluvuille. 

Viikon liikunta-annoksena on paljon monipuolista kävelyä ympäri Helsinkiä. Ensi viikolla koitan istuttaa Polar Loopin takaisin ranteeseen, Loop on 'lomaillut' vähän kaapinpäälle unotuneena. Syy kaapinpäälle joutumiselle on tuo Loopin unta mittaava toiminto, olen koittanut uskotella itselleni nukuttuen tuntien määrän todellista pidemmäksi. Ja kun todisteita ei ole, on helppo uskoa. Niin otin Loopin pois ensin yöksi, sitten toiseksi ja lopulta vähän salakavalasti jäi vain hyllylle.

Jotakin parannettavaa ensi viikolle - 
Loop käteen ja rehellinen katsus nukuuttuihin tunteihin sekä askelmäärään.

Päivän iloinen bongaus,
jos saatte jossakin eteenne uusimman Voi Hyvin -lehden, lukekaa ihmeessä.
Lehden sivuilla on artikkeli tuosta ihanaisesta,  minunkin kanssani teraputin roolissa toipumismatkaa tehneestä Henriikasta. Ihana nainen ja kauniisti kirjoitettu juttu.

Hyvää viikonloppua!

Rakkaudella
Sallamari

20. maaliskuuta 2014

Lopulta valo voitti pimeyden


On aika jakaa kiitosta ja krediittejä.
Niitä mitä jokaisen valmiiksi saatetun projektin päättyessä projektissa auttaneille tahoille vilpittömin sydämin jaetaan - elokuvien lopputeksteissä - CDlevyjen sisältä löytyvissä vihkosissa.

Mitä seuraavaksi tapahtuu työelämässä -projekti on on tänään saatettu päätökseen.
Reilun kuukauden kestänyt, ajoittain hyvinkin haastava, työsarka on tältä erää ohi.
Tähän kuluneeseen ajanjaksoon elämässäni
 mahtuu paljon hyviä hetkiä, paljon hämmentäviä hetkiä
itkua ja porua
niinkuin myös helisevää naurua ja kiukkuisia kirosanoja.

Lopputuloksena
- aloitan työt uudessa työpaikassa huhtikussa.

Kiitos.

Nyt seuraa kiitoslistani.
Satunnaisessa järjestyksessä, mutta suoraan sydämestä.

Haluan kiittää kaikkia tavalla tai toisella 
(kovin monasti itse juuri asiaa taroituksellisesti tiedostamatta)
tässä projektissa kanssani mukana kulkeneita
ja ajoittain kuvassa vilahtaneita sivuroolistatisteja

Aivan aluksi kiitoksia Helsinkikoti ja Linda.
Hassua herätä tänään huomaamaan, että suurimman osan tämän projektin itselleen kahmaisseeesta ajasta olen ollut sinun luonasi - kotisi hellässä huomassa.
Olet rakastanut, ruokkinut, tukenut ja tsempannut.
Antanut minun olla juuri niin rikki ja tuskainen kun on ollut sillä hetkellä tarpeen,
samalla kuitenkin pitäien minut vahvasti ja kiinteästi kiinni arjessa.
Jakaen  ilosi ja surusi kanssani,
ilman että olisit pelännyt, että meneekö tuo nyt lisää rikki jos kerron jokapäiväisistä kuulumisista,
luottaen joka hetki siihen, että kyllä minä pärjään
kunhan saan rauhassa ja rakastettuna olla tunteideni ja tunnelmien kanssa.
Kiitos kun rakastat minua!

JunttiP ja PikkuS
Perheeltä on pyydetty paljon.
Kiitos että olette antaneet minulle omaa tilaa ja aikaa.
Kiitos että olette niin vahva isä-tytär kaksikko, 
ja osaatte ja  jaksatte tarpeen pyörittää arkea vaikkei
 äiti ei aivan 100% pysty juuri nyt olemaan hetkessä läsnä.
Vahvuutenne pitää minut pinnalla.
Olette rakkainta minun maailmassani.

Ansku,
teen kaikkeni, en vain yritä kaikkeani.
Kiitos minua kohtaan osoittamastasi luottamuksesta ja  kiitos suosituksista.
Kiitos että olet antanut oman panoksesi ja nähnyt vaivaa vuokseni.

Kirsi,
 kiitos että rehellisesti sanoit tärkeän lauseen
'mä oon niin onnellinen että sä pääsit sieltä pois'
tilanteessa jossa toinen olisi voivotellut ja säälitellyt minua
Sinä sanot minulle sydämesi totuuden ja siksi olet niin rakas.
Samaan hengenvetoon tässä yhdeydessä myös kiitoksia Peikko,
noista arkipäiväisieltä tuntuvista kysymyksistä,
miten menee ja miten on jaksamisen laita
Ne merkitsivät minulle todella paljon ilmestyessään chatti-ikkunaani.

Sari I
Kiitokset lounasseurasta, Grumpy Cat kuvista, 
kuuntelemisestasi
ja tietenkin kaikista Cheek uutisista.
Plus siitä, että huolehdit tavaroistani.

Lisäksi kiitokset
työterveyslääkäri - että näit todellisen olotilani ja reagoit heti
työpsykologi - kuuntelevista korvista
Sanna L - lakiopillisesta ohjauksesta, vaikket äitiyslomalaisena kyennyt itse asiassani lakinaisena auttamaan, kauttasi sain apua ja ohjaiusta oikeaan suuntaan 
Asianajotoimisto Lukander & Ruohola Oy - Heikki ja Tommi, kiitos lakiopillisesta avusta.M uupuu vielä, mutta ei huolta, osoite laskullesaapuu tuota pikaa. Tätä lakitoimistoa voi omien kokemusteni perusteella lämpmästi suositella muillekin
Sindex - kuuntelevista korvista, yöpaikasta, omien kokemuksien jakamisesta ja henkisestä tuesta. Kuin myös lauantaisesta bile-illasta ja niistä hetkestä jolloin ajatukseni harhannutettiin aivan toisaalle kuin työmurheiden pohtimiseen. Tässä samassa lauseessa voi ajatusteni harhateille saattelemisesta kiittä myös sinua Sami, ihmiskehon luiden mietiskely voittaa työmurheiden vatvomisen - kiitos siis hetkistä kun osaltasi autoit ajatuksiani toisille raiteille. Myös kiitokset sinulle Philippe esimerkillisitä tarinoista siitä, millaista on hyvä johtaminen. Kiitos myös sanoista, You totally different than what Im used to, colorfull and pretty cool as you are - boostasi itsetuntoani juuri siinä hetkessä.
Kiitoksi rakas I, että ilmestyit takaisin elämääni juuri nyt - nyt minulla on aikaa jakaa rakkauttani sinulle, kuunnella ja tukea, kun ei katse ei joka hetki kokonaisvaltaisesti omassa navassa.
Kiitos Annikkalle varaäitinä olemisesta ja yhteisessä,siinä nykyisin meistä tyhjästä, työhuoneessamme kanssani viettämästäsi ajasta. 
Kiitos Nella - tulit työhuoneeseeni ja juttelit minulle yhä niinkuin aina, hetkinä jolloin toiset eivät enää tuohon juurikaan uskaltaneet 
Kiitos työkaverit jotka lopulta rohkenitte
Kiitos blogit lukijat ja kommentoijat tsempistä.
Kiitos vuodatuksiani kuunnelleet junatuttavani tuesta ja tsempistä - ensi kuussa minä palaan kuukausilippulaiseksi
Kiitos tuttavat virtuaalimaailmassa ja IRL - tsempistä ja vuodatusteni kuuntelusta
Kiitos peukuista FBssä minua tsempanneet
Ai niin, kiitos isi - kiitos kun et ole soittanut minulle kertaakaan koko tänä aikana. Kiitos hiljaisuudesta, se takasi sen etten joutunut valehtelemaan sinulle, sillä sitä vähiten maailmassa haluan. Mutten myöskään olisi halunnut kertoa sinulle totuutta tästä koko sopasta, se olisi huolestuttanut sinua. Tänään soitan sinulle ja kerron, että kaikki on hyvin.

Suurin kiitos ehkä kenties kuuluunee entiselle työpaikalleni
- kiitos, kun päästitte minut menemään
kiitos, kun asiat hankalaksi tekemällä ajoitte minut tilanteeseen, 
jossa minun oli pakko kääntyä hakemaan apua enemmän osaavilta. 
On rohkeaa tunnustaa, ettei itse osaa ja että tarvitsee toiselta ihmiseltä tukea ja apua. Minä olenn aika pitkälti sellainen minä osaan kaiken ihminen ja avun hakeminen ja muihin turveutuminen  tuntuu pelottavalta. Jossakin mielessä koen siis kaiken osakseni saaman asiattomuuden tarkoituksenmukaisettomana rohkaisuna, sellaisena tekona jonka vaikutuksesta pääsyin muuttamaan tututtuja toimintatapoa ja etsimään uudenlaisia paremmmin palvelevia toimintamalleja. Pääsin eteenpäin elämässä. Ja bonuksena, milloin ikinä minä tai joku toinen törmää mihinkäänn vastaavankaltaiseen tilanteeseen, minä tiedän miten toimia.
Voin opastaa ja inspiroida tästä eteennpäin muita samanoloisiin hankaliin tilanteisiin joutuvia.

niin, kiitoksia myös Henriika ja Rauni - terapeutti ja elämäntaitovalmentaja - joiden opastuksella olen onnistunut keräämään itselleni koko joukon toimivia työkaluja elämästä selviämiseksi.
Teiltä saamani työkalut otin prosessin aikana hirittävän hienosti hyötykäyttöön - ja katsokaas, vahinkojen määrä on tällä kertaa aika minimaalinen.
Oikeastaan olematon,
että minähän selvisin aika helvetin hienosti.
Että hyviä työkaluja elämässä selviämiseen löytyy.
.
Suosittenlen tutustumaan kumpaankin näistä mahtavista leideistä 
heidän kanssan on hyvä etsiä yhsessä työkaluja omaan elämään
kummasta aloitan - no tarpeestassi riippuen, 
tsekkaa molemmat ja mieti sitten

Viimeinen, muttei vähäisin.
Kiitoksia maailmankaikkeus,
tästä aivan helvetillisestä ja haastavasta 'loppukokeesta'.
Siitä, että laitoit minut kohtaamaan itseni ja tunteeni
ja löytämään vahvuuteni ja uskon itseeni
laitoin huomaamaan, mitä sairaudesta toipuminen todellisuudessa on
se on sitä, että kestää läpi vaikeuksien
kulkien joka askeleella kohti uutta ja valoisampaa huomista.

Kiitoksi myös sinulle joka elämässäni olet vaikuttanut,
mutta jota en erikseen juuri tässä kohden huomannut mainita.

Maailmankaikkeus vastasi pyyntööni.
Sain juuri sen mitä vilpittömästi sydäestäni pyysin
Oloon tämä tarina elävä esimerkki siitä.

Be inspired.
Elämään on lupa luottaa.

Rakkaudella,
Sallamari

19. maaliskuuta 2014

Is it me, is it you or is nothing enough

Disclaimer notice:
tämä kirjoitus pitää sisällään viitteitä seksuaalisuuteen ja BDSM/kinky sceneen liittyvistä teemoista. Mikäli tiedät, että edellä mainut asiat eivät ole se sinun juttusi, hyppää suosiolla tämän tekstin yli ihan itsesi vuoksi.
ps. isi, elä sinäkään lue tätä.


Parasta lienee aloittaa tämä blogiteksti kertomalla pieni tarina omaa historiaa.

Aloitetaan siitä pisteestä, että monien onnekaiden sattumien kautta löysin 1990/2000  -lukujen taitteessa tietoisuuteeni BDSM-scenen olemassa olon ja sen ihmeelisen maailman maailman ihastuttavan tosiasian kera, siis sen että minä en olekaan mitenkään ainutlaatuinen ja erikoinen mieltymisteni kanssa, vaan ihan tavallisen oloiset ihanat ihmiset ajattelevat aivan samoin kun minä ja vieläpä kokoontuvat ja tapaavat toisiaan pienemmillä ja suuremmilla joukolla näiiden kinky/fetish teemojen ympärille rakentuvien asioiden merkeissä.

BDSM yhteisöjen löytyminen, tuo vapauttava herääminen siihen, että ihmiset jotka pukeutuvat minusta aina niin viehättävältä tuntuneisiin asuihin ja omalaatuisiin asustemateriaaleihin plus löytävät siinä sivussa nautintoa samankaltaisista jotenkin vähän kielletyiltä ja ehkä tuhmiltakin tuntuvista jutuista kuin minäkin on totta,
 on ollut yksi elämäni parhaimmista löydöistä ikinä.

Tämä elämääni mullistava löytö muuten tapahtui juuri ennen Internetin valtakauden alkua.
Internetin avustuksella toki, mutta tämän päivän tietotarjontaan verrattuna paljon suppeampien tietokanavavalikoimien äärellä

Hypätään hetkeksi vielä askel taaksepäin. 
Ensimmäinen kosketus mihinkään Kinky/Fetish maailmaan sattui kotikaupunkini kirjastossa - pienten maalaiskaupunkien paras puoli, mitä kummallisempia kirjoja kirjaston valikoimissa.
Olin juuri ja juuri yläasteikäinen kirjastonörtti. Laahustelin koulupäivien jälkeen kirjastossa hyllyrivien välissä tarttuen siinä sivussa kirjaan jos toiseen. Sillätavalla randomilla, tänään vähän hevosia huomenna vaivihkaa nappaan kirjan tuosta erotiikka hyllyltä ja sitärataa - seksuaalisen heräämisen ja naiseksi kasvamisen  vuosia, you know, olemmehan me kaikki olleet joskus samassa tilanteessa.

Käteeni osui vahingossa kirja, Julmia Naisia - sadomasokistinaiset kertovat.
(huomion arvoista jollakin tapaa tässä kohtaa on se, että nyt reilu kaksi vuosikymmentä myöhemmin onnistun täydelisesti vielä muistamaan tuo kirjan nimen ulkoa)

Kirjan sivuilla oli kuvia ja salaperäistä tekstiä
korsetteja ja korkeita korkoja - himoittavan kauniilta näyttäviä ja kolmetoistavuotiaan maailmankatsomuksen mukaan hassusti puettuja mutta samalla niin jumalaisia naishahmoja.
Hämmennystä herättävää tekstiä rakastamisen ja hallittuna olemisen samanaikaisesta paradoksaalista yhtälöstä, siitä että samanaikaisesti voi sekä lyödä että rakastaa
kunhan kumpikin osapuoli pitää siitä mitä tekee
No sanomattakin on selvää, 
että teksti itsessään nyt hyppäsi vähän kolmetoistavuotiaan käsityskyvyn ulkopuolelle,
mutta tietoisuuden siemen jäi itämään.
Ehkä joskus minäkin - ne olivat niin kauniita ja onnellisesti hymyileviä nuo naiset toisetensa käsittelyssä.
Ja että kaksi naista keskenään, että se oikeasti voi olla totta.
Etten mä olekaan ehkä ainoa joista tytöt ovat jollakin tavalla poikia viehättävämpiä.

Loikataan viisi vuotta eteenpäin.
Hankin elämäni ensimmäiset PVC housut.
Poikaystäväni sitoo minut käsiraudoilla sängynpäätyyn 
kun harrastamme ihanaa kömpelöä teiniseksiä.

Vaihto-oppilasaikana Englannissa löydän ensimmäistä kertaa kinkybileet - ihmisten erilaisuuden kirjo, lämmin vastaanotto plus ne tajunnanräjäyttävät kauniit asut ja superkorkeilla koroilla varustetut plarformkengät.
Ensi miinuutista olin myytynä - ja ah niin hävettävästi alipukeuteena - kinkyscenen tarjontaan.

Löysin henkisen kotini.
Paikan jossa on lupa olla,
ainakin yhden bileillan verran,
todella aidosti minä.

Englannista palattuani aloin etsuä jotakin samankaltaista toimintaa kotosuomessa.
Paikkaa missä voisi pukeutua ja sulautua joukkoon herättämättä kenenkään huomiota olemuksellaan.
Löysin yhden, toisen - ja äkkiä koko yhteisön.

ihmisiä - tapahtumia - bileitä

tietenkin siinä välissä kahdenkeskeisiä tapaamisia 
kokeilua, opettelua 
paljon uhoa ja näyttämisentahtoa
ripaus tarvetta olla enemmän kuin todella onkaan
kriittisille lukijoille tiedoksi, 
tässä kohtaan matkaa minä olen vasta se reilu parinkymmenen ikäinen
naivi maalaistyttö

Itse kinkyskenestä ja ensikosketuksestani siihen muutama kaunis sana.
Minut otettiin lämpmästi, avosylin ja opastaen vastaan.
Opetettiin kädestä pitäien bileiden pukeutumiskoodit ja toivotut käytösnormit
- vaikka pervoja ollaankin, toisen ihmisen kunnioittamiselle asetettiin paljon arvoa.

Että sinulla on juttusi, minulla on juttuni  - jokaisella omansa.
ihan yhtä arvokas omalla tavallan.

Opastettiin että bileet on paikka missä voi luvalla katsella, tutustua, leikkiä ja etsiä 
leikkiä saa, tehdä voi
kunhan kahden ihmisen välillä vallitsee suostumus ja asioita tehdään 
ympräröivää tilaa kunnioittaen ja ympäröivät ihmiset hienovaraisesti huomioon ottaen.

Että kaikelle on aikansa ja paikkansa.

Ja niin minä löysin.
Henkisen kotini.

Syntyi hyviä ystävyyksiä.
Yksi yhdistys, jonka perustamisasiakirjassa nimeni komeilee yhtenä viidestä perustajajäsestä.
ja rakkaus - JunttiP
jossakin kinkybileiden jatkoilla minä ensikerran tulin tietoiseksi, että jaa tuollainenkin mies tässä maailmankaikkeudessa on
Vuotta myöhemmin, aataminaikuisen kinkychatin nimilistaa katsellessani
JunttiPeen nimimerkki varasti huomioni
ja niin minä tiesin - tuo on se mies jonka kanssa menen naimisiin
(another story, another time)

Matkan varrelle mahtuu monia vuosia ja hyviä bileitä.
kaikille avoimia, yksityisiä
Suomessa, Irlannissa
suomalaisia kinkyjä, irlantilaisia kinkyjä
saksalaisia
puolalaisia

ihania ihmisiä

Olen aikaisemmin teksteissä jo muutamaan otteeseen maininnut, että lapsen syntymisen aikoihin minä katosin - eksyin omaa seksuaalisuuteeni enkä enää tiedäkään äkkiä kuka tai mikä minä olen.

 En varsinaisesti kadottanut itseäni juuri siihen lapsen syntymään, ehkä enemmän kolmekymppiseksi varttumiseen ja syömishäiriösairaudesta toipumisen aikaan saamiin muutoksiin.

Tai ehken oikeastaan edes eksynyt.
Vaan ikään kuin tyhjenin,
niinkuin liitutaulu josta kerran kiroitettu teksti pyyhitään pois.

Kinkybileet jäivät taka-alalle.
Vuosien myötä olin muutekinn enemmän tai vähemmän irtaannuttanut itseni BDSM/fetish/kinky teemoista, sillä hassu tosiasia on että vaikka meidän kotona asuu kaksi hyvinkin avoimesti BDSM/fetish/kinky -maailmasta henkisen kotinsa löytänyttä ihmistä tämän saman katon alla olemme enemmän vanilijoita kuin keskiverto naapurimme (näin ainakin uskoisin)

Vaatteet on meitä yhdistävä tekijä - 
bileet ja pukeutuminen sekä se että on olemassa seurapiiri missä voin avoimesti ja reilusti olla minä omine viehtymyksineen on tuo meitä yhdistävä tekijä.
Me molemmat viihdymme kinkybileissä - yhdessä ja erikseen.

Reilu parivuotta sitten löysin itseni uudelleen kinkybileistä.
Eksyneempänä ja hämmentyneempänä kuin ikinä.

Paljon samaa, mutta samalla paljon on muuttunut.

Minäkin.

Seuraava teksti sisälltää valitusvirren.

Olen herännyt huomaamaan
etten ehkä aidosti viihdykään kinkybileissä täällä kotosuomessa.
Tai siis viihdyn, mutta että bilescene alkaa menemään aivan liian rajuksi minun makuuni.

Kuulostan fossiililta tässä kohtaa.
Sorry, 'bout that.
Jokin 'henki' vain on kadoksissa.

Bileissä vallitsee pienessä määrin hallitsemattoman tuntuinen anarkia.
Leikittelyhetkin sijaan törmään kerta toisensa jälkeen  - yhdessä samassa tilaisuudessa - 
full-core pornoksi luokiteltaviin tapahtumakuvioihin - tahtomattani. 
Onhan bileissä maailman sivun harrastettu juuri sitä itseään - daa, mehän keskustelemme yhdestä tärkeästä seksuaalisen ilmaisun osa-alueesta tässä, mutta nautinto on tapahtunut ulkopuolista maailmaa huomioiden.
Erillisessä tilassa - Dark Room - hämärämmässä pimeässä huoneessa, joka bileisiin rakennettiin kaikenlaista suoranaista aktikäyttäytymistä varten. Paikka jonne saat vapaasti mennä katsomaan, tekemään, olemaan, tunnustelemaan...whatsoever...kukin omien mieltymystensä mukaan.

Nyt dark room tapahtumat ovatkin jotenkin siirtyneet 
meilkeinpä kaiken keskipisteksi.
Mitään kysymättä - siinä se nyt on.
Halusit tai et.
Kinkybileissä kun kerran ollaan,
niin mitä siinä kainostelet.
Ihan kuin et olisi ennen nähnyt nauttivaa narttua.
tai herraa.
tai mitä tahansa.

Olen nähnyt.
ja nauttinutkin näkemästäni.

Mutta vapaaehtoisesti.
Tehden tietoisen valinnan siitä,
että nyt minä katson.

Erona on se,
että tilanteessa jossa akti on muuttanut Dark Roomista salin keskipisteeseen
valinnanmahdollisuuteni on ikään kuin otettu pois
tuomalla aivan kaikki seksuaalinen nautinto,
raadollisimmissa ydinolomuodoissaan suoraan silmilleni
on pakko katsoa tai kääntää katse pois

vastuu katsomisesta, tai pikemminkin sen välttämisestä
niin  jos ei tapahtuma kerran miellytä, kun meitä tapahtuman 
 keskipisteessä olevia kun miellyttää olla juuri tässä
 langetetaan yksin omaan minun tehtäväkseni 
että nuo saisivat nauttia rauhassa.

ei niin päin, että nuo nauttivat rauhassa tuolla nautinnoille varatulla alueella, 
ja minä olen täällä vaikkka juoden kahvia ja juttelemassa tutuille
ilman että on pakko vaihtaa istumapaikkaa ettei levitetty tavara koko ajan piirry verkkokalvolle
tai siellä mukana nauttien heidän nautinnostaan.
mikä nyt ikinä sitten onkaan se mieltymys.

Mielessäni herää toistuvana kysymys, 
jos minä hämmennyn nykyisestä kinkybileiden ilmapiiristä
miten käy paikalle uskaltautuneen vähän ujon ensikertalaisen?

lähtee kaaoottisissa fiiliksissä illan päätteeksi kotiin
ja toteaa, että jos siellä on oltava noin avoin ja noin rohkea
niin ei se ehkä olekaan minun paikkani

ei uskaltaudu koskaan enää takaisin,
koska vähän häiritsi kun ne siinä ihan vieressä niin avoimesti nauttivat
ja minua se ehkä vielä vähän hävettää

että ei ne bileet nyt olleetkaan niin avoin ja turvallinen paikka,
enkä nyt tuntenutkaan olevani aivan tasavertainen omien melko vaatimattomien,
mieltymykseni kanssa

Jos tulen ujona paikalle,
koenko olevani tervetullut juuri tälläisenä?
Ehkä vähän arkana, 
mistään mitään tietämättömänä noviisina
tai juuri lapsuuden taaksen jättäneenä nuorena aikuisena, 
sellaisena joka ei ole vielä paljoa juuriaan kokenut ja nähnyt

Golden rule - yleisesti vallalla oleva normi -  oli joskus muinoin
että yleine biletila on oiva paikka leikille ja lämmittelylle
itse purkautumiselle on sijaa Dark Roomin puolella
tai sitten kotona,
joka sinne asti haluaa odottaa

long gone kenties?
haudattu jonnekin arkistojen perukoille?
vai katsonko minä nykyään aina vain väärään suuntaan?

Tai sitten se on maailma,
josta viattomuus on jollakin tapaa kadonnut.
Mikään ei hetkautakaan ketään.
Minä olen se joka on jumiutunut omien ongelmiensa kanssa jonnekin viattomuuden alkulähteille ja olettaa nyt  kaikissa muissakin ihmisissä olevan kaipuuta viattomaan kömpelöintiin.

mutta entä se paikalle eksyvä ensikertalainen?
jos nyt sattuisikin olemaan niin, etten minä ole ainoa panemisesta punastuva tässä maailmassa, 
että se ensikertalainen ei vielä ole löytäyt internetistä aivan jokaista sivua ja ole täysin turta kaikelle
että jos se onkin vähän arka ja pelokas

miksei sitä toivoteta samalla lailla yhdenvertaisena tervetulleeksi joukkoon kuin minut joskus silloin
kuin minä olin viaton, arka ja pelokas
mutta niin äärimmäisen utelias ja halukas oppimaan ja löytämäänn

Ja kun sanon joukkoon tarkoitan sitä.
Us against the world - ei nyt aivan noin dramaattisesti.
Mutta jos arkielämässä tuntuu, että et aitona itsenäsi kuulu joukkoon 
täällä on joukko jonne voisit kuulua itsenäsi

Mielessäni on moneen otteeseen,
useammissa eri bileissä,
 häivähtänyt pieni pettymyksen tunne.

aivan kuin olisi sellaisesta
me hengestä on siirrytty minä henkeen

me, olemme joukko erilaisia ihmisiä,
erilaisine mieltymyksinemme
ja meidän joukkoon mahtuu
tänne sopii tulla jokaisen ja täältä löytyy 
sopiva paikka kaikenlaisille mieltymyksille

olen yksilö
minulla on mieltymys,
tarve saada mieltymys täytettyä,
olla minä,
juuri tässä kohtaa,
ja jos et kestä niin katso muualle

minä, minä, minä
unohdetaan muut
keskitytään yksin omaan napaan ja sen ympäristöön

maailma raaistuu,
viattomuus katoaa,
scene evolvoituu?
Bullshit!

jaa, ettäkö ei sinua miellytä
 mene muualle tai katso poispäin

et sä sit oikeesti voi kuulua joukkoon


Osa minusta kaipaa Irlannin vähän jäykähköä, sitä julkista, bilesceneä.
Yksityisbileet on asia erikseen, enkä sivua niitä mitenkään tässäkohden.
Että oli selviä rajoja yhteisen sisällä, että tämä on oikein ja tämä ei.
Että uskallettiin ottaa vastuu yhteisesti sovituista pelisäännöistä ja korjata jos joku astui rajan yli.
No lakikuvioiden vuoksi, 
mutta myös siksi, että luodaan ympäristö jossa mahdollisimman moni tuntee olonsa mukavaksi ja kotoisaksi.
Että vaikka ollaan miten avoimia seksuaalisuuden ja mieltysten kanssa,
kaikkea ei tarvitse laittaa eturiviin esille koko kansan pakkokatselmukseen.
Että sinne takahuoneeseenkin jätetään vähän jotakin jännittävää.

Kotimaassa tuntuu scenessä olevat eväät levällään ja kaikki rajat auki.
Mitä sellaisilla tekee, kinkyjä me kaikki ollaan.
Jos et kestä katsoa niin mene muualle.

Minusta rajat on rakkautta.

Ja tarve sellaiselle ympäristölle, 
jossa mahdollisimmann moni tuntisi itsensä 
turvallisesti viihtyväksi on suuri.
Ainakin minulla.

Näin minä ajatttelen.
Muutama muu jakaa ajatuksiani.
En olekaan ainoa siis,
meitä on jopa pieni ryhmä.

Koska virtuaalimaailman aikakautta eletään,
olen hämmennystäni purkanut virtuaaliaailmassa tänään.
Chattihuoneessa privaatiksi tarkoitettu viesti,
'fossiili avautuu' 
levahtaakin väärän napinpainalluksen ansiosta koko chattihuoneen luettavaksi.

Uups.
Tulin ulos kaapista mielipiteeni kanssa oikein ryminällä.
Ei ollut tarkoitus  - minähän vain tässä pohdiskelen.
paskat, mä olen oikeasti sitä mieltä
että koko kinkyskene kaipaa vähän raippaa ja rotia
jotta ihmiset uskaltautuisivat enemmän etsimään itseään
liika avoimuus on itsessään hämmentävää
ja syntyy helposti käsitys, että pitäisikö munkin nyt olla tuollainen

50 Shades ja muut hassut teokset,  
kun tuovat hyviä ajatuksia eslle
saavat ihmiset pohtimaan, että entäs jos minäkin
ja uskaltautumaan kerran mukaan tapahtumiin

miten saada ihmiset mukaan toisenkin kerran,
aktivoituaan ja etsimään itseään
esittäämään kysymyksiä ja löytämään uusia juttuja

madaltamalla kynnnystä ensikokeiluun, 
luomalla oikeasti turvallisen ympäristön
jossa vähän arempi ja vähän vanilijampikin
voisi tuntea olonsa kotoisaksi ja ottaa varovaisia ensiaskeleita
tehden sitten valinnan lähteäkö tutkimaan eteenpäin,
vai onko ehkä tämä minulle juuri se hyvä taso

Jälleen kerran on paljon mistä olla kiitollinen.
Olen kiitollinen turvallisista ensiaskeleista kinkyscenen piiriin aikoinaan asutessani.
Olen kiitollinen, että olen saanut nähdä ja kokea paljon erilaisia bileitä ja tapahtumia.

Kaiken kritiikin keskellä, olen kiitollinen, siitä että saan elää sellaisessa yhteiskunnassa missä tämän kaltainen biletoiminta ja sen avoin järjestäminen on mahdollista.

Ja niin, minun kriittisitä sanoista huolimatta, 
rohkaisen BDSM/kinky/fetish maailmasta vähänkään jotakin kutkuttavaa tunnetta mahanpohjaansa saavaa tutustumaan rohkeasti aiheeseen enemmän, netti on täynnä toinen toistaan hienomaa tietolähdettä.

Ehkä kritiikkini on aiheeton,
ehkä minä vain kipuilen oman seksuaalisuuteni kanssa.
Ehkä se on aiheellinen,
asioita voitaisiin tehdä paremminkin.
Tai ehkä sen vain maailma,
joka ei ole enää sellainen kuin se oli joskus silloin.

Tuntuukohan tältä sitten vanhana, 
että kaikki oli paremmin kuin ennen,
että nykyinen meno vain pelottaa ja hämmentää,
eikä oikein tiedä että kuuluuko vai eikö kuulu
ja jos niin minne?

Henkinen kotini on yhä BDSM-scenen suojissa.
Vaikka vähän eksyneeltä olo välillä tuntuukin.



BDSM/kinky/fetsh/seksuaalisuus 
on aiheena mielenkiintoinen ja palaan siihen jatkossakin.
Asianmukaisen varoitustekstin kera. 

Niin, mikäli joku bilejärjestäjä eksyy tätä joskus lukemaan,
voisiko tekstistäni löytää pätkän rakentavaa asiakaspalautetta?
Olisko oikeasti mahdollisuus kehittyä tästäkin pisteestä vielä eteenpäin?

Ai, että minkö mukaan järjestelyporukkaan ideoineni?
Maybe.
One day.
heti kun joku pyytää mukaan, 
itse en ole vielä valmis aktivoitumaan

Rakkaudella,
Sallamari

TrueKinkyUsed to Be - 
nykyinen wannabe kinkybilehile

ps. ylitin pienesti itsesi - annoin itselleni luvan mielipiteeseen
sellaiseen, joka saattaa kenties loukata jotakuta
tai ainakin nostattaa esille erilaisia näkökulmia