30. toukokuuta 2014

Happy days in Berlin

Ehjänä perillä.
Ihana kaupunki tämä Berliini.

Lisää reissukuulumisia luvassa myöhemmin.



Mukavaa viikonloppua!

Rakkaudella,
Sallamari

28. toukokuuta 2014

Seuraava pysäkki - Berliini

Hello Berliini, here we come!
Matka on onnistuneesti aluillaan.


Mukavaa helatostaiviikonloppua kaikille blogin lukijoille!

Rakkaudella,
Sallamari

27. toukokuuta 2014

Rays of sunshine in rainy day



Katsokaas miten herttainen viesti mua odotti aamulla tietokoneen näytön ylälaidassa. Oikeastaan notelappunen täynnä faktaa toimistolta poistumiseni jälkeisista tapahtumista, mutta kovin kauniisti kirjoitettuna. Lämmitti mieltäni suuresti.

Arkisetkin asiat, ne kun voi ilmaista kauniisti ja toista ilahduttaen.

Kaikilla elämän osa-alueilla menee tässä hetkessä todella hyvin.
Joogasta on tullut tukeva osa päivittäisiä aamurutiinejani - herättelen nykyään itseni uuteen päivään parinkymmenen minuutin lempeällä aamujoogatuokiolla.

Syömisen suhteen tasainen ruokailurytmi on ollut aktiivisesti harjoittelun kohteena tässä kolmisen vikkoa nyt. Olen onnistunut sulauttamaan ajatuksiini tasaisen aterioinnin tärkeyden enkä ole skipannut paria välipalaa enempää aterioita koko kuluneiden kolmen viikon aikana. Minulle itselleni tämä on suuri ja hyvä askel toipumisen tiellä.

Huomenna on paljon odotettu lähtö tämän kesän toistaiseksi ainokaiselle ulkomaanreissulle Saksaan. Tosin eihän sitä tässä vaiheessa kesää vielä tiedä, mitä maailmankaikkeudella on suunitelmissa varalleni - kenties unelmani kantavat minut toisellekin reissulle vielä tämän kerän aikana.

Saksa ja Berliini.
Siinä perheemme loppuviikon ohjelma.

Lisää kuulumisia Saksasta.
Instagram päivittyy aivan varmasti - blogikin jossakin vaiheessa.

Näillä eväillä tähän viikkoon!

Mitäs sinne ruudun toiselle puolle kuuluu?

Rakkaudella,
Sallamari

25. toukokuuta 2014

Viikon haastavin harjoitus

Kuuman päivän hassu kotiasu
- vuosi sitten ajatus tästä asusta olisi tuntunut kammottavalta,
tänään se tuntuu juuri keliin sopivalta.

Viikon haastavin harjitus ei vaadi venymistä tai vahvaa kehonhallintaa - vaikein harjoitus ei vaadi mitään.
Se kehoittaa olemaan ja nauttimaan olemisesta. Ilman että suorittaa tai ylittää yhtikäs mitään.
Ehkä juuri siksi se on esierkiksi minulle todella haastava harjoitus.

Rentoutua ja vain olla.

Tekemättä mitään erikoista, hengailla maailman tuulissa ilman ennakoituja suunnitelmia tai tiukkaa päiväohjelmaa. Kuunella omaa sisintään ja tehdä asioita joista tulee onnellinen olo - mutta ilman että sitä sortuu suorittamaan yhikäs mikään.

Juuri tänään oli oikea hetki ottaa askel taaksepäin tuon joogaharjoittelun kanssa. Nimittäin ääni, se ääni takaraivossani joka vaatii minulta kaikkea hullua - ole enemmän, tee kovemmin, pitää suorittaa paremmin, olla parmpi-hyvempi-puhtaampi-aidommin mukana kuin kaikki muut - valheellista todellisuutta syöttävä syömishäiriön ääni. Joogastakin se varmasti löytää äänikanavan itselleen, jos sen sallitaan tehdä niin.  Halu ylisuorittamiseen asuu minussa - pienenä ja aika äänettömänä tyyppinä tällä hetkellä, mutta tiedättehän ettei nukkuvaa lohikäärmetta pidä koskaan aliarvioida.  Niin ja sitten on tietenkin työ ja tave työtehtävien kautta hyväksynnän hakemiseen. Paineita ylisuorittamisen puoleen tälläkin elämänalueella. Muutamana viikonloppuna olen katsellut työtehtäviä, tänään päätin että omistan koko viikonlopun itselleni. Mikään tehtävä ei oikeasti ole rästissä, vaikka ääni takaraivossa vakuutta vankalla äännettä, että viime viikolla sain avan liian vähän aikaiseksi.
It's just in my head - oikeasti liian vähän on saatu aikaiseksi kun esimies niin sanool.
Koitan aktiivisesti opetella luopumaan askeleen edellä olemisen tarpeesta

Pysähtymisharjoitus on enemmän kuin paikallaan tänään.

Kevyttä joogaa aamuheätykseksi.
Kehoni ehdoilla - aivan niin vähän ja kevyesti kuin keho kertoo tänään haluavansa edetä.
Kaksikymmentä minuuttia eikä sekuntiakaan enempään.
Sitten ulos aurinkoon ja lukemaan.
Ulkoa sohvalle ja hyvän elokuvan pariin.
Hyvää ruokaa ja pieniä kotitöitä - niitä vähän ahdistavia ja tukalia, jotka muistuttavat koko ajan että pitäisi olla ahkerampi ja pystyvämpi. Kaksi tehtyä kotityötä, pyykkiä ja pintasiivous - kerron vakaalla äänellä itselleni, että se määrä on hyvä ja saa luvan riittää tänään mielen rauhoittamiseen.

Sohvalle ja lisää viihdettä.
Kirjoja, elokuvia ja huolettomat päivätorkut.

Keskustelua itsensä kanssa - hyvässä hengessä.
Rauhoitellen ja vakuuttaen itsensä, että tälläinen kevyt päivä on todella se mitä tähään haluan.
Aikaa itselle ja vain olemiselle - ilman että tarvitsee tehdä tai suorittaa mitään.
Niin ja että tälläiseen päivään ei kuole, vaan oikeastaan loppujenlopuksi kun omaa sisintää kuuntelee tästä kaikesta suorittamisesta vapaasta päivästä huomaa nauttineensa suunnattomasti.

Työt ehtii huomenna.
Päivä taukoa aktiivesessa jooggamisessa on keholle enemmän hyväksi,
 kuin että se mitenkään hidastaisi kehitystä
Mieli nauttii hyvistä elokuvista.
Keho kiittää päiväunista.

Life I want to live.
Tätä minä elämältäni haluan.
Juuri tälläistä elämää.
Vapaata ja huoletonta.

Yhdestä päivästä on hyvä aloittaa.
Seuraavaksi koittaa kahta.
Lopulta hivuttautua kohti päämäärää,
enemmän hyvää olemista, vähemmän pakonomaista suorittamista.

Happy days!
Sata asiaa joista olla kiitollinen tänäänkin.

Toivottavasti teillä oli aurinkoinen ja mukava viikonloppu,
myös siellä ruudun toisella puolella.

Ensi viikosta on tulossa jännittävä,
keskiviikkona me lennetään Saksaan!

Rakkaudella,
Sallamari

24. toukokuuta 2014

Don't look for Happiness - create it

Ihana, akttivinen lauantai.
Päivän aloitus joogaharjoituksella,  siirsin Räsyjooga-studioni pihalle aamun harjoituksen ajaksi. Voi kuinka ihanaa oli joogata kesäisessä lämmössä ja auringon paisteessa  - sielu lepäsi.

Päivän tärkein ohekelmanumero tänään oli balettikoulun kävätnäytös. PikkuÄssä on tietysti aina ihana - jokaisen vanhemman mielestä oma lapsi on aina se ihanin. BreakDance/hiphop poikien ryhmä sulatti sydämeni ja herkisti erityisen levän hymyn huulille tänäänkin. Olivat pojat hopatessaan jotenkin vaan niin äärettömän suloisia - niin mietin juuri, että olen liki jokaisen kevä-t/syysnäytöksen  jälkeen tuuminut tuon breikkiryhmän olleen yksi illan hauskimmista esityksistä. Energisiä ja reippaita nuoriamiehiä.

Iloa, aurinkoa, naurua ja rakkautta.
Sellaisesta koostuu hyvä lauantai.

Huomaatteko muuten, lauantaiahdistukset ovat lähes kokonaan kaikonneet elämästäni.

Olen löytänyt hämmentävän ahaaelämyksen lauantain mukanaan tuomista mahdollisuuksista - mahdllisuus pidempiin aamu-uniin, mahdollisuus pidempiin joogaharjoituksiin, mahdollisuus lukea - tai tehdä hetki töitä tarpeen tullen. Niin ja sitä tuttua-turvallista syömisrytmiä onnistuu niin halutessaan noudattaa myös lauantaisin - antaa hiukan lisäajatusta säännöllisyyden tärkeydelle ja siirtää suosiolla kaikkia arki-aikatauluja parilla tunnilla eteenpäin (no riippuen siitä, miten pitkät unet sitä aamulla ottaa).
Yes, we can!

JunttiPee auttoi tukan trimmaamisessa eilen - minä epähuomiossa laitoin leikkuriin aavistuksen lyhyen leikkuupituuden.
Näillä pituuksilla  mennään - minä kyllä pidän näistä ultralyhyista sivuista.

A moment in a Ballet - project 333 palasista koottu helleasu
Project 333 kuulumisia lisää ihan lähitulevaiduusessa

äiti-lapsi hyvituksia.
Yhteinen ulkoiluhetki Aerial temppuilun merkeissä.
Lapsi tekee omalle keholle mieluisia liikkeitä, minä en juurikaan puutu muuta kuin tarkastamalla
, että kaikki on tuvallista ja että mahdollisia vaaratilanteen paikkoja ei synny.

Nettiä selaillessani olen minäkin  törmännyt tähän Belfie ilmiöön -
Instagramin sijaan jaa oman belfieni täällä blogin puolella.
Jokainen peppu on belfien arvoinen.

Huomenna on vuorossa vaalihuumaa.
JunttiPee viettää päivän vaalitoimitsijana, minä seuraan touhuja varoasemissa.
 Jos apua tarvitaan, suuntaan paikalle.

Use you voice - vote.
Siinä inspiroiva sanomani huomiselle.

Aurinkoisia hetkiä sinulle blogiani lukeva!

Rakkaudella,
Sallamari

23. toukokuuta 2014

...and finally I have a voice to express myself out'n'lound



To anyone daring to recommend me, that I should have hobbies more suitable for my body type,
 I have to advise that I am more than just a size or a certain body type. 
I am a living free spirit and willing to listen my inner voice. 
I do things I truly love by my soul and so far my body has happily tagged along.

#loveyourself

With love,
Sallamari

22. toukokuuta 2014

Haters gonna eventually quit Hating

 Nyt ei puhuta heistä jotka meitä vastaan ovat rikkoneet,
vaan puhutaan hetki itsevihasta.

Tai oikeammin itsevihasta vapautumisen ihanuudesta ja oman kehon rakastamisesta. Siitä miten mahtavaa on todeta, että on hyvä olla minä - juuri tälläisenä, tässä ja nyt. Niin ja että kun tuohon tilaan pääsy oli mahdollista minulle, se on taatusti mahdollista ihan kenelle tahansa.

Tämä tarinani alkaa varmaan jostakin vuoden takaisesta ajasta ja aarrekarttailusta. Vuoden takaiseen aarrekarttakurssin aarrekarttaan ja moodboardiin liimailin kiihkeästi ihania värikkäitä kuvia Intia, sen kummemmin asiaa tietoisesti pohtimatta. Nuo värikkäät kuvat vain houkuttelivat minua ja tiesin että niiden kuuluu tulla aarrekarttaani juuri siinä hetkessä.

Sisälläni on aina kytenyt pieni palo joogaamiseen - kehoni nyt vain selittämättömästi tuntuu pitävän vähän hullunkurisissa asennoissa hengailusta ja venymisen tunteesta. Nämä kaksi asiaa - tuo värikkäillä Intiakuvilla täyttynyt aarrekartta ja salainen sisäinen palo joogaamisen pariin - ovat sisäisen minäni hartaan toiveen manifestointi menetelmiä. Pieniä vihjeitä siitä, millaiseen suuhtaan kehoni minun toivoisi katsettani siirtävän.

Vuosi on vierähtänyt työstäessä sisäisen minän pyyntöä ajatuksesta manifestoituduksi teoksi. 
Ajatus siitä, mitä kehoni tarvitsisi ja mikä olisi sille mieluista toimintaa on kytenyt siis kauan. Sisälläni asui niin paljon itsevihaa ja elämänpelkoa työstettävänä, että vuosi vierähti ennenkuin tietoinen mieleni mitenkään lämpenin ajatukselle siitä, että voisin sallitusti tehdä asioita kehoni toiveiden ehdoilla. Itsevihan melskeissä - vaikkakin itsevihani oli tässä kohden jo lieventynyt vuosien takaisesta maksimistaan kovasti - kannustin itseäni juoksemaan ja syötin itse ajattelemaan kuntosalilla käynnin aloittamisen ainoana oikeana liikunnalisuuden osoittamisen muotona. Sivuhuomautuksena mietittäkööt tässä välissä, että kenelle hitolle minun pitäisi mitenkään todistella liikunnallisuuttani tai miksi ylipäätään pitäisi olla tai osoittaa olevansa liikunnallisenen?
Ainoat onnelliset liikuntahetket koin aerial tunnilla kehon venyessä ja vanuessa mitä uskomattomimmissa asennoissa. Jokaisen aerial tunnin jälkeen kehoni suorastaa hyrisee tyytyväisyyttään. Aerial tuntien aloittaminen oli minulle ensimmäinen  - huomaamataon ja pieni - askel todellisen minäni äänen kuulemiseen.

Sitten koitti kevät ja enemmän ja enemmän ihmiset ympäristössäni kertoivat ihania tarninoita kaikista aktiivilomista joille he ovat osallistuneet. Yksi tuolla, toinen täällä - samankaltaisia ihania tarinoita omien unelmien täyttämistä aktiivisista lomista. Omasta ajasta, viikosta tai kahdesta, joka on kokonaan omistettu kaikelle kivalle kehoa liikuttavalle tekemiselle.
Sellaiselle josta keho ja mieli nauttivat.

Syntyi ajatus, että mä haluan joogaretriittiin tai jollekin joogan intensiivikurssille.

Ajatus alkoi elää omaa elämäänsä.
Minä bongailen joogamahdollisuuksia - siellä, täällä, tuossa kaupungissa, tässä korttelissa.
Tietoisuus siitä, että just nyt mä olen valmis antamaan keholle sitä mitä keho pyytteetömästi pyytää on kovin voimaannuttava.
Ja niin siinä kävi, että hups keskiviikkoaamuna kello 7.15 minä istahdin ensimmäistä kertaa Pop Up Ilon tiloissa Helsingissä Pranama koulun järestämällä aamujoogatunnilla.
Piipahdin minä tunnilla myös keskiviikkoiltana.
Ja tänään torstaiaamuna.
Tänä iltanakin olen suuntaamassa joogatunnille.
Niin ja huomenna lounastunnilla.

Syntyi puolihuolimattomasti harkiten ja vaivattomasti  DIY intensiivikurssi.
Se mitä minä syvällä sydämessäni olen toivonut.

Olosuhteet ovat kohdallaan - olinhan jo ennakolta sopinut Lindan kanssa, että tämän viikon vierailen hänen luonaan Helsinkikodissa.
Hieman tahtoa testatiin - keskiviikkoaamuna nimittäin satoi ripsakkaa tahtia - tarjoten tilaisuutta luovuttamiselle. Maailma ikäänkuin sanoi, että takaportti on auki - että joogaamaan pääsen jos olen rakkaudessa itseäni kohtaan saavuttanut tarpeellisen turvallisuuden tason ja valmis antautumaan sisäisen minäni todellisille toiveille.

Tunnilla kehon lisäksi aukesi sisin.
Itkin positiivista rakkaudentäyteistä tunnelatausta ulos.
Syvästi kiitollisena ja onnellisena.
Tiedostaen, että juuri tässä hetkessä elän unelmaani - sellaista elämää jota haluan elää.
Rakastaen ja ruokkien positiivisillä kokemuksilla omaa kehoa ja mieltä.

Saan olla siis elävä todiste siitä,
että unelmien elämä on mahdollista.
On annettava itselleen vain aikaa.
Hiljalleen luovuttava itsevihasta ja sisällä kantamastaan pelosta.
Pala palalta antauduttava todelliselle minälleen ja rakkaudelle.

I did it!
You can do it!

Mukavaa torstaita kaikille.

Rakkaudella,
Sallamari

ps. jouduin lisäämään kommenteihin sanavahvistuksen käsistäräjähtäneen spämmiviestitulvan ja jatkuvan bottivierailun vuoksi. Koettakaa kestää.
Otetaan pois heti kun tilanne tästä rauhoittuu.

20. toukokuuta 2014

Ensimmäiset kesähelteet ja 'melkein' fiilis

Voimauttavat saippuakuplien puhaltelu tuokio
- oikeastaan kukaan ei ohittanut meitä hymyilemättä

Apua, tuntuu että mä en taas totu enkä sopeudu, että mennään hujauksessa kylmästä lämpimään.
Tänään takaraivossa jotenkin kiukuttaa ja ahdistaa - kaikki ja oikeastaan ei mikään. Takaraivossa ääni huutaa vimmatusti, että minähän olen aivan liian turpea ja liian sitä ja liian tätä tälläisille lämpimille kesäkeleille - vaikka tosiasissa aktiivinen osa aivoista tietää että oikeasti on ihan hyvä ja juuri sopiva vain jokseenkin äkkisestä lämpenemisestä vähän hämmentynyt. Hämmentynyt häitäinen ääni takaraivossa koittaa vakuutta, että täsmäsyöminen on tänään pahasta - että aivan varmasti syöt liikaa ja liian isoja annoksia ja olet hetkessä kohta entistä turpeampi; takaisin entisissä mitoissa, niin se raukkaparka siellä hädissään huutelee. Että vaikka aurinko ja lämmennee kelit itsesään ovat aivan ihana asian, niin eivät ne kaikille meistä ole aivan mutkaton ja yksiselitteinen juttu.

Mutta huonoon oloon ei auta jäädä kiinni.
Jähmettyminen - negatiivisiin tuntemuksiin kiinni jääminen - on minulle ainakin ollut kaiken turmiollisen alkulähde useampana kertana. Se että vatvoo ja vakuuteelee itselleen, että tässä se nyt on ja samalla oikein syventyy vellomaan varoivaisesti heränneesseen pahaa oloon on triggeröinyt minua kautta vuosien yhä uudelleen ja uudelleen erilaisten laihdutuskuurien ja ruokavaliojen lumoihin.
  Että nyt korjaan tilanteen ja  kun itkeästi teen niin ja näin ja kärsin ja kituutan niin sitten koitaa autuus ja minusta tulee laiha ja ihana. 
Such a bullshit.

Aito onni ja todellinenautuus asuu pienissä teoissa ja hetkeen heittäytymisessä.
Saippuakuplia ja longboard lautailua oli minun ratkaisuni - iloista tekemista yhdessä.

Saippukuplia siksi, kun piipahdin tänään pikaisesti treffaamassa erästä sähköpostiystävää - tyttöä joka vastasi treffi-ilmoitukseeni - ja hänen kanssaa tuli puheeksi se, miten kivaa on puhaltaa saippuakuplia.
Saippuakuplien puhaltelussa piilee jotakin vapauttavaa energiaa.
Jaa treffi-ilmoitus - no ei mitään vakavaa, kunhan vaan laitoin maailmalle tietoa, että uusia ihmisia mahtuu elämääni ja manifestoin tuota sellainen ilmoituksen kautta. Ei siis mikään perinteinen kuva-olis-kiva-ja-etsin-elämäni-rakkautta - ilmoitus, vaan enemmän sellainen elämässäni-on-tilaa-ihmisille-ja-ois-kiva-tutustua-uusiin-ihmisin -juttu.

Ei siitä enempää.

Yksiltä treffeiltä toisille - tai no oikeastaan Lindan avuksi mekkokauppaan. Minä ja absoluuttinen värisilmäni, saimme luvan äänestää useasta mekosta sitä Lindalle  kaikkein sopivinta.
Mekko löytyi - kevätjuhlat pelastettu.

Tajusin juuri, että Linda harvoin seikkailee blogin kuvituksessa.
Siitäpä tuon kuvan idea sitten lähti.

Linda ja longboard - meidän 35+ skeittikerho

.Meinaan huomenna heti aamusta ilahduttaa itseäni ja suunnata  7.15 alkavalle joogatunnille - sisäinen minäni on vinkunut joogan aloittamista sen verran pitkään.
Huomenna on oikea hetki aloitukselle.

Mitenkäs teidän viikko on lähtenyt käyntiin?

Rakkaudella,
Sallamari

18. toukokuuta 2014

Easy like Sunday mornings


Ihana aurinkonen viikonloppu!
Ihmettelen itsekin miten paljon sitä onkaan saanut aikaan viikonloppuna.
Onnellinen ihana viikonloppu kolmeen kuvaan tiisvistettynä.

Lepakonpönttöprojekti.
Vihdoinkin meillä on pihapiirissä pitkään kaivattu lepakonpönttö. Ostin pöntön kahdelltaoista eurolla torilta käsityöläismieheltä - kun kerran ställäinen pönttö oli kerrankin tarjolla.
Yhteistuumissa naapureiden kanssa pönttö saatiin paikoilleen - nyt odotellaan asukkaita.

Operaation Aerial Hammock.
JunttiPeen avustuksella sain Arial Hammockilleni riiputustilan talo-autotalli välikköön.
Nyt mä voin harrastaa ilmajoogaa kotona - mitä parasta huvia lämpimien kesäiltojen iloksi.

Project 333 - uutisia
Elämäni ensimmäiset oikeat Crocsit - kipputorilta alle kolmellakympillä.
Kävin aikaisemmin jo sovittelemassa näitä, mutta silloin en vielä tohtinut ostaa. Tuntuvat jalassa hyviltä, vaikka aavistuksen rumahkot nämä ovatkin. Malli on nimeltään Cuprys III ja ikäväkseni sain kuulla, että Crocs liikkeistä näitä ei tällä hetkellä ole saatavilla. Onneksi kirpparilla minua odotteli pari - nyt minulla on hyvät-rumat kesäsandaalit.

Että tälläistä minun elämässsäni tänään.
Mitenkäs teidän viikonloppu sujui?

Rakkaudella,
Sallamari

17. toukokuuta 2014

What the fuck are you



Hyvää kansainvälistä homofobian ja transfobian vastaista päivää!

Happy ‪#‎IDAHOT‬ !
No further questions should be needed,
I am myself should be an answer enough.
for me, for you, for all of us.
quit boxing, abandon need for labels - you hold to power to make difference.
Love no Fear!


Sinulle, joka mietit että mitä tuo nyt taas tuollatavalla vuohottaa tälläisestä,
sehän on ihan tavallinen, että mitä tälläset päivät nyt tollasta liikuttaa.
Yep, minähän olen tavallisen ihana 
- mahdun mutkitta peruspirkon lokeroon ja sovin yhteiskunnalliseen yleiskuvaan.

Tai ainakin nopella silmäyksellä katsottuna,
ja sillätavalla yleispäteven tilastorekisterien valossa.
Sellainen minun tilanteeni tänään - tulevasta minäkään en vielä tiedä.

Yhtä ihania ja tavallisia ovat myös ystäväni,
vaikka täyttävät yhteiskunnallisin silmin katsottuna hippasen enemmän lokeroita tai pahimmillaan jäävät kaikkien lokeroiden ulkopuolle. Minä soisin että maailman näkisi ystäväni yhtä ihanina ja ihmeellisinä - omina itseinään - samalla tavalla kuin minä heitä katselen. Jättäisi turhat täsmentävät kysymykset sukupuolesta, määritelmistä ja rakkauselämästä suosiolla merkityksettöminä unholaan ja ryhtyisi avoimin sydämin kuuntelemaan mitä tuolla toisella on oikeasti sanottavana.

Tiedättekös, tuolla tavalla  avoimin sydämin katsellessaan 
 löytää aivan uskomattoman ihania ihmisiä elämäänsä.

all equal,
all important,
all precious.

Love,
no fear!

Rakkaudella,
Sallamari

16. toukokuuta 2014

The EX-factor


Luvassa ei ole viiltävää parisuhdetilitystä,
sorry vaan kaikki te jotka sellasita tarinaa tänään kaipailette.
Kyseessä on oikeastaan terassikauden avajaiset ja samalla kertaa ensimmäinen kohtaaminen entisten työkavereiden kanssa sen jälkeen sitten helmikuun.
Sinulle, joka blogini aikaisempia tekstejä entiseen työhöni liittyen lukenut ja tässä kohtaa kenties pohdit, että mitä helvettiä minä hommaan on aiheellisinta valoittaa tilannetta sen verran, että entisestä työpaikasta minulle jäi huiman työkokemuksen lisäksi käteen roppakaupalla hyviä tyyppejä - yhä paikassa työskenteleviä ja kaltaisiani työpaikkaa vaihtaneita.
Niitä hyviä tyyppejä tapaamaan minä tuonne terassille tänään suuntasin 
- osaa mukana olleista olen todenteolla hetkittäin kaivannutkin ja osaa vähän vähemmän. 

But no hard feelings.

Ensiminuutit oli kieltämättä aika mielenkiintoiset.
Muutaman henkilön taholta katse paljonpuhuva.

Taas kerran, minähän tässä kerron vain omista tuntemuksistani, 
ei mitään uneversaalia faktaa siis tarjolla tälläkään kertaa.
Jokainen meistä kokee katseet, vaivautuneet eleet ja vähän hämmentyneen hiljaisuuden omalla tavallaan tehden omalaisiaan tulkintoja ympäirillä tapahtuvasta elämästä. Eikä yksiselitteistä ole, että minun mielenkiintoiseksi tulekisema katse itsessään on tarkoitettu mitenkään mielenkiintoiseksi katsojan näkökulmasta
 - oli tai ei minun kokemukseni on yhtä oikea totuus kuin toisen osapuolen kokemus




On jaettava toinenkin mielenkiintoinen havaintoon perustuva kokemus.
Kokemus lähtemisestä ja hyvästelyistä.
En ollut ainoa lähtenyt entinen työtekijä tuolla EX-factor terassituokiossa, 
mutta minua kohdeltiin hyvin eri tavalla kuin toisia lähtijöitä.

Tiedättehän läksijäislahjat - nuo muistot joita työkaverit keskuudessan keräävät lähtijälle. Meistä kolmesta lähtijästä kaksi sai työtovereiltaa läksijäislahjan - minä jäin ilman.
He irtisanoutuivat - minut irtisanottiin.
Tätä kirjoittaessani tajuan, että lisäkseni ainakin kaksi muuta henkilöä tuolta työpaika poistui lisäkseni ilman läksijäislahjaa - omatuntooni pistää hiukan, olisin itse voinut olla aktiivinen lahjakassan kerääjä heidänkin lähtiessään.
Mikä meistä kolmesta teki muita lähtijöitä huonompia?
Miksi me emme ansainneet kauniita puheita, tilaisuutta läksiäiskahvitteluun
tai edes  pientä elettä heiltä joiden kanssa työskentelimme kertomaan siitä, että olemme mekin joskus olleet tärkeitä yhteisön jäseniä?

Meidät kaikki irtisanottiin.

Eriarvoisuutta sanon minä.
Kaikkien pitäisi olla yhtä arvokkaita.
Ainakin saada tuntea olevansa yhtä arvokkaita.

Joten tämän huomattuani,
voin itse tehdä kaikkeni jottei vastedes näin kävisi.
Lähteminen on lähtemistä,
yhtä arvokasta riippumatta siitä miten se tapahtuu.
Ja jokaista lähtiää soisi muistettavan samalla tavalla.
On rehellisesti tunnustettava, että minuutin ajan kyyneleet polttelivat silmien takana.
Miksi toiset meistä eivät saa tuntea olleensa merkityksellinen ja hyvä työtoveri?
Mitä on tehty väärin?
Minuutissa ajattelin jo kaikkea muuta. Koska asiaa joka kantilta muistellessani, palautuu harmaiden päivien lomasta mieleeni yhteen pussiin sujautetun kortti työtovereilta - enhän minä sittenkään ollutkaan aivan yhdentekevä. Silti muutama asia olisi voitu tehdä toisin - muidenkin kuin minun osaltani. 

Kaikki on loppujen lopuksi ihan hyvin.
Mietin tilaisuuksia itse odoittaa ihmisille,
että he ovat tavalla tai toisella minulle arvokkaita.
Mukavaa perjantaita.
Kaikesta huolimatta oli oikeasti mukavaa nähdä entisiä kollegoja.
Rakkaudella,
Sallamari

15. toukokuuta 2014

Laihduttamisen ja ahmimishäiriöstä toipumisen eroavaisuudet



Ahmimishäiriö on voitettu,
 kun ihminen on laihtunut takaisin normaaleihin painorajoihin..

Uskokaapa vaan, näin ihan oikeasti ajattelee aika moni kaduntallaaja.
Että kun se nyt vaan ottaa niskasta itseään kiinni niin kyllä se siitä.

Arvatkaapa mikä on hassu huomaamani tosiasia
- ahmimishäiriöstä toipuminen alkaa vasta, kun uskaltaa täysin päästää irti laihdutusajatuksista.
Ahmimishäiriöstä voi toipua vain luopumalla laihdutuksesta ja painontarkkailutarpeestaan.

Jaa, että kuka minä olen kertomaan mitään ja millä perusteella?
Well, minä olen Sallamari ja vuonna 2004 minulla on dignosoitu BED,
ylipainoisen ahmimismäiriö.

Yep, todentotta minä olen niitä harvoja ja onnekkaita joiden kohdalla tämä ongelma on oikeasti tunnustettu. Todennettu asiantuntijan allekirjoituksella, että lihavuuteni ei johdu laiskuudesta tai saamattomuudesta, vaan ongelmini taustalla on ihka oikea ICD-10 järjestelmän avulla luokiteltava ongelma.
Hassua sinäänsä, että asiantuntijoiden silmin katsottuna BED on yleisin syömishäiriön ilmenemismuodoista, ollen yhtäaikaisesti se kaikista diagnosoimattomin syömishäiriö. BED on alidiagnosoitu sairaus pitkälti siksi, että suurin osa hoitohenkilökunnasta ei tunnista kyseistä sairautta tai sen ilmenemistä laisinkaan. Onkai helpompi todeta apua etsivälle mukasympaattisella äänellä, että jos nyt vaan yrittäisit ja kyllä kai se siitä kun vähän katsot mitä syöt ja miten liikut, kuin oikeasti heittää pöydälle iso kysymys
miksi susta tuntuu, että  yksin syöminen voi lohduttaa sinua?

Hassua on, että tyypillisin BED potilas on ikuinen laihduttaja.
Hän, joka säännöllisesti kerran kolmessa vuodessa herättää ihmetystä tuttavien silmissä laihtumalla puoleen entisestä olomuodostaa, hämmästyttäen samat ihmiset uudelleen vuotta myöhemmin tuplattuaan reilusti edellisen vuoden elopainonsa.

How can you do that?
Niinku, miten se on käytännössä mahdollista.

Niin, palataan takaisin minun tarinaani.
Peruskoulun matematiikalla on helposti laskettavissa, että viimeisen kymmenen vuoden aikana on laihdutettu lukemattomia kymmeniä kiloja - ja lihottu tuplaten sen määrä. Itseasiassa syömishäiriöt pääni sisällä ovat kehittäneen kerrassaan hurmaavan kobminaation - anorektinen puhtauteen ja olemattomuuteen pyrkiminen tehostettuna ääneen huutavalla sielullisella kivulla, jonka hetkeksi voi vaientaa syömällä.
Sounds like there is two of them - tai no yksi sairaus, joka on ominut itselleen kaksi äärimmäistä ääntä itselleen. Ajoittain päässäni on ollut aika meteliä noiden kaikkien äänien keskellä.

What is my voice?
Is it there at all?

Tällä hetkellä minä olen toipumassa
 tai oikeastaan aika pitkälle toipunut,
vaikkakaan mikään ei ole yksiselitteistä ja suoraviivaista tänäpäivänäkään.
On oppimista ja oivaltamista,
minun omaa ääntäni kuunnellen.

Kakofoninen sekakuoro on hiljaa,
ahdistus ei huuda täydellä äänellä käskien kokoaikaisesti syömään
samalla kun anoreksia tuomitsevä ääni hakkuu likaiseksi jokaisen suupalan kohdalla.
Käskee viiltämään ja tuhoamaan kehoa jokaisen uuden kerääntyneen gramman myötä.
On vain hiljaisuus,
siunattu hiljaisuus,

Vaikka tiukan hetken tullen,
väsyneenä ja vähän alakuloisena,
on yhä helpompaa kahmaista suuhunsa jotakin äkkiä,
kuin jäädä joka hetki pohtimaan että mikä mua oikeasti nyt pännii.
Tai no kaksi kertaa viidestä nykyisellään
- yhden kerran viidestä kahmaisee ja pohtii 
ja ne loput kaksi vain pohtii.

Omassa toipumistarinassani suurimman positiivisen muutoksen on saanut esiin täsmäsyömisen omaksuminen - siis se, että syön säännöllisesti 5-6 kertaa päivässä. Täsmäsyöminen on auttanut jotenkin hahmottamaan hankalissakin tilanteissa itse tilanteeseen paneutumista, kun fyysisestä nälästä kärsivä keho ei autopilotilla vie ajatuksia ensimmäisenä kehon ravitsemiseen ongelman pohtimisen sijaan. Keholla on koko ajan käytössään rittävästi energiaa ajatustyötä ajatellen - kehon ruokkimisen sijaan voin keskittyät ehokkaaseen ongelmanratkaisuun. Täsmäsyöminen ei ole vielä minulle mitenkään automaatiotoiminti - syömishäirövuosien opitut tavat puskevat esiin melko helposti, joskin nykyään ilman niitä piinaavia ajatuskuvioita.
Pää on hiljaa, mutta keho saattaa hetkittäin toimia aivan kuin sairauden pahimpina vuosina.

Toipuminen on näemmä laji, jossa maltti on valttia, 
kertaus opintojen äiti
ja hiljaa edeten hyvä tulee.

Tällä viikolla olen lahjonut itseäni hankimalla puhelimeeni täsmäsyömiseen kannustavan appsin. Ohjelman, joka säännöllisin väliajoin 'kutsuu' minut syömään pienellä piippauksella ja ruokailujen yhteydessä muistuttelee positiivisella fiiliksellä hyvästä lautasmallista - palautellen mieleeni tietoisuutta noista kaikistakehoani ravitsevista ravinnon ainesosa-alueista.

Jonkinlaiseksi laihdutustuotteeksi tai tuo ohjelma aluperin on lanseerattu, mutta tälläisessä soveltavassa käytössä se kolmen ensimmäisen päivän jälkeen vaikuttaa toimivan erinomaisesti.
Niin laihduta minä en - en syö minkään dieetin, mallin tai erityisfilosofian mukaiseti. Syön täsmällisesti 5-6 kertaa päivästä kehoani kuunnellen, jokseenkin puhelimeeni asetettuun ohjelmaan tukeutuen. Ohjelma muistuttaa minua kuuntelemaan kehoani - kokeilemaan, että jos syö säännöllisesti joka kolmas tunti, vaikken vielä kaikkea käytöstäni nälkäsignaaleiksi osannutkaan tulkita, miltä tuntuu kehossa muutamaa tuntia myöhemmin. Oloni on varsin positiivinen, täsmäsyöminen tuntuu hyvältä.

Suklaalevyjen saldo tällä viikolla nolla.

Pyhpah sinä, joka siellä pohdit, että haa tuohan laihduttaa ihan selvästi -salaa jopa itseltään - kun se puhuu tuollatavalla suklaalevyistä ahmintaruokana ja kehuu elämän menneen hyvin kun ei ole tullut syötyä suklaata. Yksinkertaistit sanomani sopimaan omaan maailmankuvaasi?
Maybe.
Syön suklaata edelleenkin (ei ole pähkinäsuklaan voittanutta) - mutten korvaa tänään sillä yhtään ateriaa ajatellen, että kun en nyt syö ruokaa niin voi syödä suklaata ilman että päässä jäytää hillitön pelko tai morkkis. Syön sitä täsmäsyömisen osana, yhtenä herkkuna muiden hyvien aterioiden joukossa.

Suklaa on bonus - ei ahdistuksenpurkua tai päivän pääateria.
Sillä vaikka luopuu laihduttamisesta,
fysiikan lajeka ei pysty muuttamaan.
Energiaan liittyvä lainalaisuus on ja pysyy.

I did it,
you can do it.

Päivän tsemppaus teille kaikille.

Tuosta puhelimeeni lataamasta ohjelmasta lisää myöhemmin.
Nyt kiidän Aerialtunnille!

Rakkaudella,
Sallamari

14. toukokuuta 2014

Until Death do us apart



When you're dead, you're dead. That's it.
Marlene Dietrich


Mä näen jatkuvalla syötöllä taas unta kuolleista. En mitään ahdistavaa painajaisunta tai sellaista, vaan sellaisia helppoja unia joissa kuolleet tekevät kaikkia arkisia juttuja kanssani. Ainoa miinus koko konseptissa on, että unessakin - kaiken tekemisen keskellä - tiedän kuolleiden olevan kuolleita.

Mun ajatukset ovat viimeisen viikon ajan jumituneet toistuvasti pyörimään kuoleman ympärillä. Huomaan keskellä kaikkea arkea, että ajtus pyörii holtittomasti kaikessa kuolemiseen liittyvässä. Elämää häiritsevästä pakkoajatuksesta en voi puhua, vain sellainen hiljainen ajatuspyörre jossakin takaraivossa. Sellaista hallitsematonta kuolemanpelkoa, josta ei kykene päästämään irti vaikka miten haluaisi. Ajatuksia, joita en toivoisi ajattelevani.

Silti ajatuksen kiertyvät samoille raiteille.
Toistuvati ja toistuvasti.

Mua pelottaa, että mä kuolen.
Että kaikki vaan äkisti loppuu,
juuri kun kaikki on viimein hyvin.

mun ajatus rullaa läpi nuorten ihmisten kuolemia
mun äiti oli kuollessaan 41
Aki alle40
lemmitkinkin kuolee

äkkillinen
yllättävä
selittämätön
kuolema

Kaiken päälle mua vaivaa sanomaton tunne siitä,
että ihan kohta joku mun lähelläni kuoleen.

Mä huomaan toistuvasti eksyväni lukemaan kertomuksia siitä miltä tuntuu
kun lapsi kuolee
kun puoliso kuolee
kun joku kuolee aivan silmien edessä

kokemuksia siitä miltä tuntuu haudata vanhempi
hyvä ystävä
lemmikki

mä olen niin valmis luopumaan näistä ajatusradoista

Miten häiritsevästä ajatuksesta pääsee eroon?
Pitäisikö mun rohkeasti käydä käsiksi kuolemisen analyyttiseen tutkimiseen?
Ruveta täyttämään elämiä?

Rakkaudella,
Sallamari

13. toukokuuta 2014

Use your Voice

Muutamalla rivillä poliitttista paatosta tällä kertaa. Että, jos politiikkaa koskevat blogipäivitykset eivät ole juuri se sinun juttusi, suosittelen skippaamaan suosiolla.


Ensimmäinen itse kiinnittämäni vaalijuliste
- tässä on minun panokseni eurooppavaaleihin

Eurooppavaalit, Eurovaalit, EU-vaalit, Europarlamenttivaalit - yksi ja sama vaikuttamisen mahdollisuus, mutta ah niin monta nimeä tälle touhulle. Eurovaalit ovat ehkä yksi haastavimmista äänestystilaisuuksista - jotakin joka koskee minua, mutta silti on tavallaan kuitenkin niin kaukana. Ensimmäinen vaali, kun en vielä ole oikein selvillä ketä haluan äänestää ja miksi. Kuka on minulle juuri se ainoa oikea - henkilö, jolle annan ääneni tuntien että hänen kauttaan saan mielipiteeni ja ääneni kuuluviin?

Demokratia on vaikea laji.

Läheiset, oman kunnan ja kotimaan alueella tapahtuvat asiat on vielä jokseenkin helpolla hahmotettavissa, euroopan yhteisistä asioista päättäminen sitten kaikkea hivenen korkealentoisempaa.  Tarjolla on tällä kertaa 241 ehdokasta joiden joukosta valita.

Viikon pönötyskuva - minä ja ihananinen Anni Sinnemäki

Piipahdin eilen paikallisessa ostoskeskuksessa tukemassa osaltani Sinnemäen Annin vaalikampanjaa. Ympäristö ja oikeudenmukaisuus ovat pääteemat, joilla Anni tavoittelee pääsyä Euroopan Parlamenttiin. Annihan muuten tekee uskomattoman hyvää työtä ilmastopolitiikan parissa.
Anni oli muutenkin aivan ihana - iloinen ja naurava.

Minä osaltani levitän Annin sanomaa
- jos ei minulle, niin jollekulle toiselle Anni on juuri se oikea ääni eurooppaan.

Mutta onko ympäristö ja oikeudenmukaisuus yksintein riittävät argumentit minun edustajalleni. Pitäisikö pohtia ehdokastaan miettiessä kantaansa työllistämispolitiikkaan, maanpuolustuskuvioita, mahdollisia puolustusyhteenliittymiä, kaivospolitiikkaa, maataloutta tai verotuskuvioita.

Huokaus.

Mikä minulle on tärkeää.

Vihreä kestävä suvaitsevainen Eurooppa.
Jossa on mahdollisuus olla juuri minä.
Mahdollisuus liikkua ja ajatella vapaasti.
Vailla pelkoa.
Elinympäristö, joka tarjoaa tilaisuuksia toteuttaa unelmia, järjestäen hyvät edellytykset sekä kouluttautumiseen että työllistymiseen.

Siinä ajatukseni tiivistettyinä.
Suuria unelmia.

Kenet minä siis lähettäisin eurooppaa itseäni (ja muita laillani ajattelevia) edustamaan?
Vaatii vielä paljon pohdintaa.

Selvinnee ennen vaalipäivää.

Use your Voice - vote!
Siinä poliittinen paatokseni tällepäivälle.

Rakkaudella,
Sallamari

11. toukokuuta 2014

Äiti, mä niin vihaan tätä äitenpäivää....

...huutaa väsynyt kuusivuotias ja läymäyttää huoneen oven kuuluvasti kiinni
murjottaen siitä, kun kukaan kavereista ei juuri tällä hetkellä ole kotona ja ulkoleikkiseurasta on vajausta. 
Naapurikodeissa ollaan parasta aikaa vierailemassa mammojen ja mummojen luona,
eipä sillä virailtiinhan mekin tänään JunttiPeen äitiä moikkaamassa mökillä.

Äiti, miksei sulla voi olla enempää äitejä jonka luokse me voitais mennä?
toteaa kiukkuisesti tyttären, kun menen ehdottamaan pieniä päiväunia.


- Kuuleppa S, kun äitillä on itse asiasssa oikeastaan ollut kaksikin äitiä,
mutta just nyt ei oo kyllä enää ketään jäljellä jonka luona voitais käydä äitienpäivänä.

- miten niin muka kaksi?

-no sillai että ihan lapsena Marketta-mummi huolehti äidistä ensin  vähän isompana IsoMamma huolehti äidistä, niin sillätavalla äidillä on ollut vähän niinkuin kaksi äitiä jotka on huolehtineen äidistä eri aikaan mutta ihan samalla taalla kun äiti oli pieni, sillai niinkun äiti huolehtii susta. Että sulla on puhtaat lakanat ja vaatteet aamulla tarhaan ja ruokaa ja kaikkea, että sulle jää suurimmaksi tehtäväksi vielä nyt toi leikkiminen.

-niin, mutta nyt sulla ei oo enää yhtää.

- no ei ooo ei, mutta mun mielestä kaksi on aika hyvä määrä yhdelle ihmiselle
ja sitäpaitsi mulla on nyt sut ja mä sain sulta selkästi tänään lahjoja monen äidin edestä.

-nii



Tänään on ensimmäinen äitienpäivä vuosikymmeniin
 kun musta ei tunnu yhtään pahalle,
eikä mun sisimpääni satu.

Äitienpäivä, 
kun mun on helppo hengittää,
kaikin tavoin hyvä olla
niin että mä rehellisesti voin sanoa olevani oikeasti onnellinen.




Mulle on jotenkin itsestään selvää,
että äitienpäivä on itseasiassa tosihyvä juttu.
Että mä olen etuoikeutettu, 
äitienpäivänä mun vuoro nauttia huomiosta ja hemmottelusta.
Huomion antamisen sijaan,
mä saan äitienpäivänä nauttia huomion vastaanottamisesta.
Äitienpäivä on minun elämässäni muuttanut muotoaan,
evolvoitunut toisenlaiseksi.
Siinä missä lapsena se oli puhdasta antamisen iloa,
on se tässä hetkessä huomion vastaanottamista ja saamastaan huomiosta ilointia.

Tänä äitienpäivänä ensmmmäisen kerran onnistuin olemaan vapaa jatkuvasta tilanteen tasalla olemisesta ja tapahtuvien asioiden hallinnan tarpeesta. Onnistui täydellisesti antautumaan yllätykselle.
Keittiössä puuhattiin ja touhuttiin ja minä onnituin pitämään itseni poissa touhusta ja luottamaan siihen, että PikkuS Juntti Peen avustuksella osaa tehdä hommat itsenäisesti,  ilman että minä sekaannut tapahtumien kulkuun missään muodossa. Olen onnellinen siitä, miten suuren kasvupyrähdyksen olen itseni kanssa onnistunut tekeään sallimalla itseni viimein luottaa siihen, että muut ihmiset maailmassa osaavat asioita ilman että minun on välttämättä oltava jollakin tavalla osallisena huolehtimassa.





Äitienpäivä on tänävuonna onnellinen.
On niin kovin kiitollinen.
Kiitollinnen äitienpäivästä ja lahjoista,
kiitollinen suurenmoisesta matkasta, suunnattomasta ihmisenä kasvusta
 jonka itseni kanssa olen saanut tehdä saavuttaakseni tämän pisteen
- onnellisen äitiennpäivän - kaikkien kipuiluvuosien jälkeen.
Kiitos.
Kyllä tänään kelpaa.

Haluan rohkaista lukijaa, luottamaan siihen
että jonakin päivänä kipu helpottaa.
Toipuminen ja ihmisenä kasvu on tottta,
oikeasti mahdollista ihan jokaiselle.
Se vie aikaa ja kysyy motivoitumista nähdä vähän vaivaa itsensä vuoksi
- mutta on sen arvoista.
Tsemppiä kaikielle teille tänään tavalla tai toisella kipuileville.

What ever you do,
never stop believing.

Elämään on lupa luottaa.

Rakkaudella,
Sallamari




10. toukokuuta 2014

Wednesday Addams grew up and got fat

päivän pönötys - Wednesday seuranaan Black Canary

Terveisiä Turusta ja ihka ensimmäisestä Cosvision tapahtumasta. 
Jaa, ettäkö missähän sitä on taas oltu? 
Locomolla ja ei-aivan-niin-kovin-vakavamielisessä Cosplay tapahtumassa.

ha? mitä sä nyt taas selität?
missä sä oikeasti olet ollut ja  miksi tuollainen kaikkien goottien  äidiltä näyttävä asukuva?
Liittyykö tää juttu nyt euroviisuihin tai johonkin?
Missä sun parta on? Eiks parrakaat naiset oo se tän vuoden euroviisujuttu?

Kyseessä on kokoontuminen,
vähän niinkuin herättäjäjuhlat tai moottoripyörämessut. 
Vähän niinkuin, mutta oikeastaan ei mitään sinnepäinkään,
paitsi paljon jengiä yhdessä tilassa koolla saman kiinostuksen kohteen vuoksi tässäkin jutussa. Että sillä tavalla se kyllä on samansuuntainen kun edellä mainitut helpommin ymmärrettävät kokoontumiset.

Cosplay
harrastus, jossa ihmiset pukeutuvat
tv-hahmoiksi, supersankareiksi
 anime-, mang- tai videopelihahmoiksi.
Alkujaan lähtöisin ameriikasta ja Scifidiggareiden kekkeistä,
raamitellut nykymutonsa Japanissa ja japanista rantautunut takaisin länteen.

Minusta on kiva tehdä fanittamastani fiktiivisestä hahmosta oman näköiseni tulkinta.
Tulkita itse näkemys hahmosta vaatteiden, meikin, peruukin, ilmeiden ja eleiden avulla.
Herättää hahmo hetkeksi henkiin - sellaisena kuin minä tuon hahmon tulkitsen.
Vielä kivempaa on katsella muiden tulkintaa tutuista ja tuntemattomista populaarikulttuurin hahmoista.
Luovuutta, lahjakkuutta ja tekemisen iloa.
Taidokkaita vaatteita, esineitä ja naamiointia.
Omin käsin luomisen iloa.
Siksi Cosplay.

Sitten ne esiin vaivihkaa hiipivät kysymykset.
...etkö sä nyt oo vähän vanha...
...eikö toi oo sillai nuoremmille...
...niinku lasten ja teinien hommaa...
...onhan toi ihan kivan näköistä, mutta kehtaako sitä nyt enää....
....voi kun mä olisin tiennyt tälläisestä silloin nuorena...

No, en minä kyllä taivu tässä iässä ja tällä kropalla viisitoistakesäiseki mangasarjakuvan sankaritytöksi polvisukissaan ja pienessä crop-top paidassa.
En  - vaikka sellaiset hahmot minusta viehättäviä omalla tavallaan ovatkin.
Lucky me, eipä minun tarvikaan.
WonderWoman on esitetty sarjakuvassa ajoittain päälle kolmekymppisenä.
Dana Scully oli kolmekympin kieppeillä X-filesin loppuaikoina.
Mietitään hetken verran tyttökultia ja päästää todellisiin seniorihahmoihin.
Tässä iässä tulkitsee suosikkihahmojaan rohkeasti omaan ikään ja kokoon sopivalla tyylillä.
Pohvisukat ja teinisöpöstely on taaksejäänyttä elämää - cosplay sitävastoin ei.

Ikääntymisen parhaita puolia on budjetin ja taitotason kasvu teinivuosiinsa verrattuna - tänäpäivänä on rahaa ja kykyä niinkseen innostuessaan loihtia suhteellisen näyttävä hahmoasustus itselleen. 
Toinen iän mukanaan tuoma plussapuoli on se varmuus, että puolivillaisen asunkin kanssa voi lähteä tapahtumaan osoittamaan tukensa tapahtumalle päämäränään ainoastaan tällä kertaa olla paikalla kuuntelemassa tapahtuman ohjelmaluentoja. 

Tämän päivänen cosvision oli elämäni ensimmäinen puhtaasti cosplayn ympärillä pyörivä tapahtuma. Vuosien aikana olen useampaan otteeseen vieraillut kaiken sorttisissa roolipeli-, sarjakuva. ja scifitapahtumissa.
Sisäinen nörttini on aina rakastanut kaikkea epätodellista - sarjakuvia (länsimaisia ja mangaversioita), elokuvia, tv-sarjoja, scifiä, kirjoitettuja tarinoita ja muuta populaariviihdettä.

Sisäisen lapsen hellinnästä tai sisäisen lapsen esiintulotarpeesta ei ole kysymys cosplaystä puhuttaessa. Minulle cosplay on esittävän taiteen harrastus muiden joukossa. Cosplayssä on hiukan samaa henkeä kuin burleskissa - yhteisöllisyyttä, itse tekemisen meininkiä, pukeutumista ja luodussa roolissa esiintymistä. 
Paljon samaa ja vähintään yhtä paljon eroavaisuuksia. 
Omalla tavallaan mielenkiintoista puuhaa kumpainenkin.

Nuorisolle cosplay on mitä parhain harrastus. Opettaa ensinnäkin näpertelemään omin käsin kaikkea kivaa ja antaa yhteisöllisyyteen tarvittavia taitoja kokoontumisien merkeissä.
Ymmärrän kyllä vanhempia, joiden mielestä cosplayssa ja muissa con-tapahtumissa, kokoontumisissa, on jotakin epäilyttävää - kun ne siellä pukeutuvatkin kaikella omituisesti. Ristiin ja rastiin, pojat tytöiksi ja työt pojiksi ja sitten sillätavalla sievästi tai aivan hirvittävästi - että mitä jos joku katsoo minun lastani sillä tavalla siellä koko ajan kyttäillen. En voi muuta kuin rohkaista vanhempaa tutustumaan lapsen harrastukseen - osoittammaan kiinnostusta ja kyselemään aidosti, että mikä siinä hommassa viehättää. Minä pidän cosplaytä ja muita vastaavia tilanteita hyvinä kasvunpaikkoina ja tilana oman minän etsimiseen.
So what, jos lapsen todellinen minä pääsee vapaaksi toisen sukupuolen roolissa - cosplaykokeilusta on turvallista aloittaa se mietintä kuka minä oikeasti olen. Mitä cosplayn jälkeen tapahtuu - se selviää aikanaan, cosplaykokemuksen myötä tai ilman.

Mikäli hauskojen harrastusten välillä pitää valita, vaaka kallistuu minulla burleskiin.
Burleski antaa enemmän, vaikka kovin paljon mukavaa cosplay tuo myös mukanaan elämääni. Mutta esimerkiksi aika-raha -akselilla katsottuna burleskiin satsaan silmää räpäyttämättä enemmän. Burleskia tekisin ja kokisin mielelläni vaikka joka viikko, kun cosplayn osalta tapahtuma tai maksimissaan kaksi vuodessa on aivan riittävä osallistumismäärä.

Kivaa oli Coscisionissa
Kiitos Minnalle, kun houkuttelit minut mukaan kanssasi.

ihania, lahjakkaita ja inspiroivia ihmisiä Cosvisionissa

Mitenkäs teidän lauantai on sujunut?
Harrastaako joku teistä blogini lukijoista cosplayta?
Ever been in a convention?

Rakkaudella,
Sallamari