8. toukokuuta 2014

Haavoittuntu lapsi, ahdistunut aikuinen

 Mä hellin mun sisäistä lasta ja toin sen elokuviin. S
eurasta päätellen tää on just sopiva PG-13 elokuva.
FB tilapäivitys 07.05.2013



Blogin puolella en juurikaan ole maininnut montaa lausetta sisäisestä lapsestani. Tänään, mitä ilmeisimmin, on juuri oikea hetki esitellä sisäinen lapseni täällä blogissa.

Meissä kaikissa on jatkuvasti läsnä se lapsi, joka kerran olimme. 

Tuon sisäisen lapsemme näkyväksi tulemisen tarve on suhteessa siihen, miten hyvin tätä lasta on aikoinaan kuunneltu ja miten sen tarpeisiin on vastattu. Sisäisen lapsen löytäminen tiivistetysti tarkoittaa niiden haudattujen lapsen tarpeiden löytämistä, joihin ei ehkä lapsena ole vastattu. 

Sisäinen lapsi on 'tieteellisesti' määritelty sellaiseksi egon tilaksi, jolla on oma olemus ja joka ilmenee aikuisen elämän tunneperäisissä vastauksissa. 

Sisäinen lapsi vaikuttaa uskallukseemme elää ja rohkeuteen ottaa vastuuta elämässä.
Sisäisen lapsen kanssa yhteyteen pääsee rohkeasti antautumalla keskusteluun näiden tyydyttämättä jääneiden tarpeiden kanssa.
(tähän päättyy ensimmäinen tieteellinen osuus tässä postauksessa)

Minun keskusteluni sisäisen lapseni kanssa on jotakuinkin sellainen, että tässä hetkessä elämvä minä . aikuinen - käy sanatonta vuoropuhelua sisäisen lapseni  kanssa ja yrittää ymmärtää ja ottaa huomioon tämän lapsipuolen itsessään. 

minä-minä keskustelu
minä-minä aikaa

Itsensä kuuntelua ja sisimpänsä kanssa avointa keskustelua.

 Minun sisäisellä lapsellani on kaksi erillistä aikakausiolomuotoa.

Näistä aikakausiolomuodoista minulle tutumpi on teini-ikäinen. Tuon teinikäisen sisäisen lapseni kanssa me tulemme hyvin toimeen tänäpäivänä - meillä on avoin hyvä keskusteluyhteys ja päivä päivältä ymmärrän häntä ja hänen ajatusmallejaan entistä paremmin häntä. Sisäinen teini-ikäiseni on siinä kolmentoista korvilla oleva vastikään äitinsä menettänyt emotionaalisesti hyvin epävakaissa olosuhteissa elänyt äärimmäisen hämmentynyt tyttö. 
Teini-ikäinen sisäinen lapseni on ollut aina enimmäkseen vähän surullinen. Sivunuottina teini-ikäisen sisäisen lapseni käytöksessä on ollut havaittavissa silkasta ymmärtämiskyvyttömyydestä pursuavaa puhdasta vihaa. Vihaa ja epävarmuutta koko maailmaa ja elämän järjellisyyttä kohtaan.
Hänen maailmansa vaikutti aika ajoin todella kaaoottiselta ja hänestä elämä on yhä jossakin määrin hyvin hämmentävää ja äärimmäisen epäreilua.

Sisiäisen lapseni nuorempi ilmenemismuoto on näistä kahdesta minulle hyvin vaikeasti kohdattava. Iältään tämä nuorempi sisäisen lapseni olomuoto on selkeästi alle kymmenen vanha. Sen kanssa kykenen puheyhteyteen oikeastaan ainoastaan terapautin välityksellä. Rehellisesti sanottuna, tuo sisäisen lapseni ilmenemismuoto pelottaa minua aivan valtavasti ja vältän tietoisesti keskusteluja hänen kanssaa. Minusta tuntuu, etten vieläkään pysty täyttämään tuon pienen lapsen tarpeita ja toiveita . Tuo pieni lapsi on hyvin hädissään ja hämmentynyt - sen on vaikea kohdata toisia ihmisiä, siten että se kykenisi ymmärtämään ihmisien toimintamalleja ja signaaleja missään muotoa. 
Tuo lapsi on jätetty yksin kohtaamaan suuria emotionaalisia ja luottamuksellisia ristiriitoja.
Sisäisen lapseni nuorempi ilmenemismuoto on seksuaalisesta hyväksikäyttökokemuksesta traumatisoitunut osa minussa.

Sisäinen lapseni kummassakin olomuodossa on äärimäisen haavoittunut - lapsi jonka tarpeita trauman kohtaamisen hetkellä ei ole osattu tai haluttu täyttää.


 Haavoittuneen sisäisen lapsen kanssa eläessään on huomannut niin monesti  olevansa hiukan liian lapsellinen, jotenkin niin epävarma ja epämääräisesti sillai ahdistunut
Muista ihmisistä väärällä tavalla riippuvainen, jotenkin liian pelokas ja inhottavan takertuva. 

Haavoittuneen sisäisen lapsen kanssa elävän tunne-elämänsä on aikuisena niin lukossa, että yhteys tunteisiin saattaa olla kokonaan poikki tai tunteet ovat ikään kuin jäätyneet. 
Niistä on tullut liian suuria ja pelottavia hallittaviksi. 

Sisäisesti kipeä ei koe olevansa muitten kanssa tasavertainen, vaan hän kokee olevansa joko toisten yläpuolella tai alapuolella. Hän vertailee, on kateellinen, vihainen ja usein itsetuhoinen.

Haavoittuneesta lapsesta tulee haavoittunut vanhempi - sellainen aikuinen lapasi. 
ylihuolehtiva, hylkäävä, kriittinen ja epäluuloinen
Tunnustan rehellisesti olevani Vuoden Äiti -palkinto ehdokasasettelussa määritellyt kriteerit täyttämätön äiti.

Aikuinen, joka ei osaa leikkiä. 

Tunneilmaisultaa kaikkia tilanteita ja ihmisiä kohtaan 
joko vähän ylitunteellinen tai melkoisen tunnekylmä. 
Herkästi uupuva seksuaalisesti kylmä tai kompleksinen.
- yep, kuulostaa tutulta.

Sisäisen lapseni olemassaolon ymmärtäminen,
auttoi minua itseäni ymmärtämään ja hyväksymään
miksi tilanteissa toimin niinkuin toimin.

Nyt päästään tämän postauksen hyviin uutisiin.
Se, että jokin asia on tänään rikki,
ei tarkoita että se olisi automaattisesti rikki ikuisuuden.

Sisäinen lapsi toipuu kokemasta traumastaan
 tämän päivän näkyvän aikuinen minä toipumisen mukana.
Sisäisen lapsensa voi nykyhetken aikuisen minän ymmärryksellä rakastaa ehjäksi.

Se vaatii ainoastaan rohkeaa avointa keskustelua,
sisäisen lapsen äänen vilpitöntä kuulemista,
halua lohduttaa ja antaa anteeksi.
Myös heille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Päästää irti menneestä ja suunnata positiivisen kasvuenergian voimalla huomiseen.

Teini-ikäistä sisäistä lasta on eilen rakastettu - siinä sivussa tuo nuorempi sisäisen lapseni ilmenemismuoto on samalla saanut vähän ääntää kuluviin. Vaikka sisäinen lapsijärjestelmä minussa aukikirjoitettuna vaikuttaa ikään kuin omistaisin kaksi sisäistä lasta, kysymys on kuitenkin yhdestä ja samasta sisäisestä lapsestani. Eheyttävät keskustelut sisäisen lapseni kanssa, ilmenipä sisäisen lapseni keskustelussa kummassa tahansa ikäkausimuodossa, lohduttaa ja parantaa sisäistä lastani aina kokonaisuudessaan. Kahden näköinen - silti yksi ja sama.

Sisäistä lasta on hellitty eilen.
Elokuva osui ja upposi lapseen, 
siinähän puhuttiin juuri kaikesta sellaisesta minua koskevata
pelkojensa kohtaamisesta, rohkeudesta olla oma itsensä,
luopumisen tuskasta, siitä tunteesta kun joku vihdoinkin ymmärtää sinua
että oletkin erilainen, mutta silti kelvollinen

Kriittinen aikuinen minussa on kahden vaiheilla elokuvan suhteen.
- olihan se viihdyttävä, mutta olen minä parempiakin nähnyt.

Silti jokin - se nörttiosa - minussa haluaa lukea Divergent -novellit.
Laitoin kirjasarjan ToBeRead - listalleni.

Mukavaa torstaita kaikille!
Tälläisissä tunnelmissa tänään.

Mikä on sinun suhteesi sisäiseen lapseesi?
Kuulisin mielelläni blogini lukijoiden ajatuksia tästä aiheesta.

Rakkaudella,
Sallamari


8 kommenttia:

  1. Anonyymi8/5/14 20:55

    Oma sisäinen lapseni on minulta aivan hukassa. Sen verran tiedän, että hän on epävarma, hylätty ja pelokas, mutta mitään muuta en tavoita. Tarvitsisin apua sisäisen lapseni kuulemiseksi, mutta terapiassani ei olla asiaan oikein perehdytty, vaan keskitytty ennemminkin miettimään kuinka parantaa välejä lapsuuden perheeseeni konkreettisesti tässä hetkessä ja muutenkin enemmän käytännön tekoihin. Itse koen, että tullakseni ehjäksi minun tulisi löytää ja pystyä itse eheyttämään sisäistä (nyt kovin rikkonaista) lastani, eikä olla riippuvainen lapsuudenperheeni teoista ja hyväksynnästä enää tässä hetkessä - mikäli tuota hyväksyntää ei koskaan tule (mikä on enemmän kuin todennäköistä), jäisin ehkä lopuksi ikääni rikkonaiseksi, joten itse haluaisin keskittyä enemmän siihen kuinka itse voisin itseäni eheyttää. Lisäksi haluaisin nimenomaan päästää irti menneisyydestä ja suunnata katseeni eteenpäin, sillä jokainen vatvottu hetki sitoo minua vain lisää kiinni aiempiin kokemuksiin.

    Syömishäiriö, masennus ja epävakaa minäkuva ja tunne-elämä ovat olleet pitkään haasteenani ja vaikka niiden tuomien vaikeuksien aste onkin vaihdellut, on itseinho ja viha itseäni kohtaan ollut pysyvä osa elämääni. Pohdinkin, voisinko tuota sisäistä lasta etsimällä ja kuulemalla vihdoinkin luopua inhosta itseäni kohtaan, voisiko olla mahdollista löytää rakkautta itseään kohtaan? Itseni rakastaminen on ollut tavoitteenani jo useamman vuoden, mutta olen edelleen aika alkutekijöissä. Kuulostaa hyvin lohdulliselta, etten tarvitsisikaan tiettyjä toisia ihmisiä ja heidän rakkauttaan ja hyväksyntäänsä, jotta voisin itse rakastaa itseäni. Näin kirjoitettuna kuulostaa hassulta, että olisi niin riippuvainen toisten hyväksynnästä, mutta kohdallani se on ollut tosiasia jo liian pitkään. Vaikka edelleen vaikeinta kai onkin hyväksyä itse itsensä.

    Tämä kirjoituksesi sai hyvin paljon ajatuksiani liikkeelle, suuri kiitos siitä. Mistä sinä olet löytänyt tietoa tuon sisäisen lapsen kohtaamisesta ja kuulemisesta ja onko ehkä jokin kirja, jota aiheeseen liittyen suosittelisit?

    Haluan kiittää muutenkin sinua blogistasi ja avoimuudestasi - blogistasi on tullut tärkeä tuki minulle ja kirjoitustesi kautta saan usein hyviä aiheita pohdittavaksi ja "vertaistukea", kun tuntuu että pystyy samaistumaan johonkin kertomaasi. Lisäksi blogisi on ihanan elämänmakuinen ja -iloinenkin, tulee esille koko ihmiselämän kirjo kaikkine tunteineen. :) Kiitos, olet ihana!

    -M-





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin aivan aluksi kiitos ihanasta kommentista. Itkin (myötätunnosta) puolivälissä kommenttiasi - kaikki nuo pohdintasi kuulostavat niin tutulta.

      Sisäiseen lapseen olen törmännyt useita kertoja useissa eri yhteyksissä viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta vasta terapiaharjoitukset Henriikan ohjauksessa saivat minut kyllin rohkeaksi kohtaamaan oikeasti sisäisen lapseni - kummassakin olomuodossa. Sisäisen lapsen kohtaamisesta ja löytämisestä on olemassa paljon kirjallisuutta (parempaa ja vähän vähemmän toimivaa) ja yksi minun mielestäni hyvä ja toimiva lähestymiskohta sisäiseen lapseen on terapiakirjoittaminen - kirjoitetut vuoropuhelut sisäisen lapsen kanssa. Muistaakseni kirja Anna sisäisen lapsesi puhua, kirjoittaja joku Chopich tai vastaava puhuu tuollaisesta Sisäisen lapsen lähestymisestä kirjoittamisen keinoin.
      Netti on siitä haastava etsimisalsusta, että aika moni filosofinen ja uskonnollinen yhteisö pitää sisäisestä lapsesta ja sen eheyttämisestä - kaikkien noiden sivujen joukossa seikkaiilessaan saattaa tulla tunne on että enemmän eksynyt kuin löytänyt mitään, sillä joka 'suuntauksella' on aika vahva oma mielipide siitä mikä on ainoa oikea ja toimiva ratkaisumalli sisäisen lapsen kanssa toimintaan.
      Kannattaa kysäistä omalta terapeutilta sisäisestä lapsesta, sillä kyllä ihan tuo kliininenkin psykologia tuntee (hyväksytysti) käsitteenä sisäisen lapsen.

      Sisäisen lapsen kohtaamisesta järjestetään myös aika paljon kurssia - jälleen kerran, aika monen filosofisen suuntauksen tai uskonnon (uskonto on väärä termi, voiko sanoa että uskonhaaran) järejstämänä - mutta kuvauksia lukiessa ehkä jostakin löytyy juuri sinulle sopiva.

      Onnea etsintään. Sisäisen lapsen löytyminen on jo askeleen lähempänä, sillä sinä olet rohkeasti kulkemassa etsinnän polkua.

      <3

      Poista
  2. Eilen luin pelkästään pari ensimmäistä riviä tästä postauksestasi, ja sisäinen lapsi jäi jotenkin mieleen. Sitten sattumalta maatessani ennen unta jotenkin ymmärsin, että juuri sisäinen lapseni ja sen täyttämättömät tarpeet ovat syynä vaativaan, riippuvaiseen ja lapselliseen käytökseen parisuhteessani. En ole missään muussa tilanteessa sellainen, ja olen usein hävennyt ja vihannut lapsellisuuttani ja kontrolloimattomia tunteitani. Mutta nyt jotenkin ymmärsin, että lapsi on niin paljon jäänyt vaille huomiota ja hellyyttä, että nyt tunnen pohjatonta, huutavaa läheisyyden ja hellyydenkaipua, joka tuntuu ettei sitä voi mitenkään täyttää, mikään ei riitä. Ymmärsin samalla, että ei ole oikein vaatia tätä mieheltä ja asettaa hänet asemaan, jossa odotan hänen täyttävän kaikki pohjattomat tarpeeni.

    Koen myös maailman pelottavana ja turvattomana, ja minulle on ollut joinakin aikoina melkein mahdotonta kohdata muita ihmisiä itseinhoni, ja nykyään myös uupumuksen ja masennuksen takia. Kai lapsi on jäänyt vaille tunnetta siitä, että kelpaa itsenään, että joku suojelee ja pitää huolta. On kuitenkin melkein arvoitus, että miksi tunnen niin, koska lapsuudessani ei tietääkseni tapahtunut mitään traumaattista, eivätkä vanhempani olleet mitenkään epävakaita, väkivaltaisia tms. Minuakin kiinnostaisi tietää, että tietäisitkö jotakin aiheeseen liittyvää kirjaa?

    Kiitos sinulle, että kirjoitit aiheesta rehellisesti, ja autoit minua tässä oivalluksessa! :) Kiitos myös minulta avoimuudestasi tässä blogissa, toisen ihmisen aito ja kaunistelematon omakohtainen kokemus on todella suuri apu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi LauraB,

      kirjoitinkin jo pitkän vastauksen kommentiisi, mutta ilmeisesti teksti ei vastannut tarvetta ja tuntemattomasta syystä koko teksti pyyhkiytyi pois. Joten uuden yrityksen paikka.

      Sen verran olen oppinut sisäisestä lapsesta, että haavoittuneen lapsen syntyy ei tarvita huonoja kotioloja tai millään tavalla rikkinäisiä kasvuolosuhteita. Todella usein sisäinen lapsi haavoittuu väärässä paikassa väärällä tavalla tapahtuneesta väärinymmäryksestä - sanoita ja teoista jotka satuttavat, vaikka ne kokonaisuudessaan on kaikkien osalta tehty vilpittömästi. Todella kärjistetysti - kaksivuotias kaatuu ja loukkaa itsensä, kauppakasseja kantava äiti ei syystä tai toisesta ehdi/pysty lohduttamaan ja auttamaan lasta tilanteessa ja ikään kuin ohittaa tilanteen täydellisesti. Jokin lapsen sisällä saa tilanteen tuntumaan todellisuutta merkityksellisemmältä ja lapsi kokee voimakkaan hylkäämisen tunteen tilanteessa, sillä syystä tai toisesta ymmärsi koko tilanteen väärin. Luuli kenties äidin kaataneen tai jonkun tuntemattoman hyökänneen kimppuun ja kaataneen. Lapsen mieleen tämä tilanne jää hyvin voimakkaana tunnekokemuksena ja saattaa nousta esiin haavoittuneen sisäisen lapsen olomuodossa aikuisena kun jossakin aivan oudossa tilanteessa jonkin samankaltaisen äänen, hajun, vaatteiden...minkä tahansa... triggeröidessä muiston esiin. Aika moni meistä haavoittuneen sisäisen lapsen kanssa elävistä kokee lapsuuden/kasvuajan olleen ihan normaali ja turvallinen - ja silti syvälle itseensä matkatessaan löytää sisältään ymmärrystä ja lohdutusta vaille jääneen lapsen. Joten ei pidä sinunkaan kantaa huolta siitä, että lapsuus tuntuu 'liian tavalliselta' , jokin aivan tavallinen tilanne on saattanut väärinymmärryksien sävyttämänä haavoittaa sinua todella lapsena.

      kirjoista, kursseista ja netin tarjonnasta kirjoitinkin jo edellisessä kommentissa, ole kiltti ja vilkaisen mitä edellä kirjoitin.

      Vielä kerran kiitos kauniista kommentista, tuli kyyneleet silmäkulmaan liikutuksesta.
      Minulla on olo, että maailmankaikkeus puhuu minulle tänään teidän, blogiani lukevien, äänellä.
      Rehellisesti kerrottuna, olen viimeisien viikkojen aikana kyseenalaistanut itseleni kerta toisensa jälkeen sitä, miksi minä oikeastaan kirjoitan blogia - siksi, että joku jossakin sanoisi minulle että olet sinä ihana ja kelpaat sinä vaiko siksi, että pyhästi uskon siihen että todentotta minulla on jotakin annettavaa ja jaettavaa kanssaihmisille tässä maailmassa.
      Vastaus kiitollisena vastaanotettu.
      Olen onnellinen sanoistasi - autoit minua oivalluksessa ja aivan yhtä onnellinen olen edellisen kommentoijan sanoessa, että tekstini on häntäkin auttanut oivaltamaan. Kiitos siitä, että olen saanut toimia osaltani tienviittana teidän oivallusten polulla. Se merkitsee paljon.

      Tiedät olevani oikealla tiellä ja jatkavani blogissa avointa kaunistelematonta tarinaani.

      <3

      Poista
    2. Voi kiitos paneutuneesta ja myötätuntoisesta kommentistasi!

      Tuossa on järkeä, että silkkojen väärinymmärrysten takia on lapselle muodostunut negatiivisia tunne- tai ajatusmalleja, eikä vanhempien riittämättömyyden tai pahuuden takia. Kiitos, että selitit sen juurta jaksain.

      On ihanaa, että voimme netin välityksellä tukea ja auttaa oivaltamaan toinen toisiamme tuntemattomia ja kaukana toisistaan fyysisesti olevia. Sanon myös sen, että kun kirjoitat usein maailmankaikkeuden ohjauksesta ja sinulle puhumisesta, se inspiroi minua kovasti! <3

      Poista
  3. Näen paljon itseäni tässä tekstissä, auttaa ymmärtämään itseään ja omia tunnelukkojaan. Kirjoitat todella hyvin. Voisit kirjoittaa jonkun aiheeseen liittyvän kirjankin ihan tuosta vaan kun tekstiä syntyy noin hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikkusisko X tästä kauniista kommentistasi. Aivan kuten edellisten kommentoijien kohdalla, olen sinunkin kanssasi kiitollinen siitä, että olen saanut auttaa sinua ymmärryksen polun varrella.

      Paljastan tässä suuren haaveeni, haaveilen kirjoittavani positiivisen itsen ymmärryksessä auttavan Self Help -kirjan (minusta Self Help Book, on aivan ihana tarmi). Oman toipumistarinani ja oivallusteni avulla haluan kannustaa muista ihmisiä etsimään ja löytämään itsensä, kasvamaan päivä päivältä ihanammaksi ja ehjemmäksi itseksi.

      one day.
      mutta, ensin minulla on vielä kasvettavaa.

      <3

      Poista