25. maaliskuuta 2015

Letter to Simon - sisäinen tuomarini

Hei Simon,
sinä sisäinen tuomaripaskiaiseni.

Kiitos viimeisestä. Lähinnä siitä, että olet muutaman viimeisen päivän ollut kohtuu aktiivisesti äänessä ajatuksissani - sinällään ihan kiva että joku juttelee, mutta vähitellen kaipaisin taas omaa rauhaa. Juteltaisiinko ihan aluksi halki ja pinoon se kaksoisleuka-asia. Simon, minä tiedän että naamaa väännellessä eri ilmeisiin tuo kaksoisleukani tulee näkyvästi esille - so? Tähän päivään mennessä näiden 36 elinvuotta sisällään pitävät elämäni päivät - joista kaksoisleulla varustettuja ehkä kolmasosa - eivät ole tappaneet minua siitäkäänn huolimatta, että sinä olet tehnyt kaikkesi saadaksesi minut luovuttamaan. Olet herkeämättä kehoittanut  minua tarttumaan syvään itsevihaan ja sitä myöten äärimmäisiin itsetuhoisiin tekoihin, vedoten siihen miten rumaa ja iljettävää on omistaa ihraiset reidet tai nyt tuo viimeisimpänä kritiikin kohteeksi löytämäsi kaksoisleuka.

Tiedän sisälläni ihan selvästi toimintakuviosi. Että sinä villiinnyit nyt tähän äänekkääseen kritiikkiin minun selatessani läpi lauantain bileiden kuvasatoa - kaikki sellaiset valokuvat minusta, joiden suhteen minä en ole ollut täydellisessä kontrollista, näemmä kiihottavat sinun toimintaasi.
Niin by the way muuten, lauantai oli todella kiva ilta ja kiitos kysymästä, minulla oli vapaaa ja onnellinen olo. Minä rakastin ja sain vastaanottaa rakkautta vaihtarina omille avoimesti osoitetuille tunteilleni. Olin iloinen ja onnellinen - sain jakaa ja vastaanottaa iloa ja onnellisuutta.

 Mutta takaisin niihin sinua inspiroineisiin kuviin joissa useammassa kuin yhdessä vilkkkuu selkeästi vilkkuu tuo kaksoisleukani - oi voi. Sinä näet kuvissa vain ne kaikki virheelliset kohdat ja lietsot minua rankaisemaan itseäni niiden vuoksi. Kerrot ääneen miten lihava ja saamaton minä olen - miten paljon kauniimpi ja ihmisten mielestä rakastettavampi minä olisinkaan puolet pienempänä. Tai oikeastaan ehkä kolmanneksen kokoisena. Kutsut minua lihavaksi lehmäksi - mitään aikaansaamattomaksi ihakasaksi, jota kukaan ei koskaan oikeasti voi rakastaa. Koitat saada minut uskomaan, että jokaisena hetkenä jolloin katseeni ei ollut kohdistettuna ihmisiin he nauroivat minulle.

Well, you are entitled to your opinion.

Minä näen kuvissa elämästä kauniina nauttivan vapaan ihmisen.
Minä näen kuvissa itseni ihanana ja rakastettavana - juuri tässä hetkessä ja tässä kehossa.

Minä näen kuvissa kriittisellä ajatuksella tarkastellessani elämäntarinaa - ne teot, kokemukset, tuntemukset ja valinnat jotka ovat rakentaneet minusta tämän ihmisen juuri tässä kohdassa elämääni.

Minä hyväksyn jokaisen niistä.
Olen rakkaudellisessa rauhassa oman historiani kanssa.

Olen tehnyt parhaani.
Elänyt elämääni.





Dear Simon, oletko huomannut miten suhteemme onkaan muuttunut. Sinä puhut minulle entiseen malliin - kritisoit ja tuomiset - erona entiseen on se, että tänään minä jätän sinun sanomiseni aivan omaan arvoonsa ja ummistan korvani sinun ääneltäsi.

Minun sisäinen minäni on saanut rakkaudentäyteisen äänensä vahvasti kuuluville elämssäni.

Haters gonna Hate - niin se vain menee.
Vapaata tahtoa ilmentää se,
että vihaajan ääneltä voi minä hetkenä tahansa sulkea korvansa,
valita jatkavansa elämäänsä onnellisena rakkaudentäyteisien ajatusten kanssa eteenpäin.

Tänään tanssitunnilla katselin itseäni rehellisesti peilistä ja mietin tukevia reisiäni - itseasiassa vertasin reisiäni muiden tunnilla kanssani hengaavien reisiin. Totesin, että omani ovat joukon paksuimmat ja tulin surulliseksi. En paksuista reisistäni, vaan siitä tosiasiasta että tuolla hurmaavan ihanalle tanssitunnille ei ole eksynyt/rohkaistunut/löytänyt tietään muitekin ihania reheviä ja reiteviä naisia minun lisäkseni. Silllä Charleston-tanssi vain on mitä mainiointa ajanvietettä - isommallekin ihmiselle. Kehon fyysinen koko, kun ei itsessään ole este iloiselle liikuntakokemukselle.

Sisäisen tuomarin ääni ja sen absoluuttinen uskominen sitä vastoin on.

Minun reilun kokoiset reiteni tanssittivat minua läpi tunnin  tasatahtiin hennompien hennompien - jopa tuolla maagisella Tight Gapilla varustettujen - reisien kanssa. Meillä kaikilla tunnille eksyneillä oli aivan yhtä mukavaa - siis mikäli nyt ylipäätään pitää tanssimisesta ja viihtyy tanssitunnilla - kehon fyysisestä koosta viis.

Jotakin sinäkin Simon siinä tunnin alussa minulle märisit. Että katso nyt lehmä, miten oletkaan saanut itsellesi aikaa tuollaiset kolossaaliset pylväät - oikeiden reisien irvikuvat. Tai jotakin sinnepäin, en tarkalleen muista koska keskityin ihailemaan kehoni kivoja puolia - miten miten hyvältä näytän korsetissa -  ja märinäsi menivät minulta ikään kuin ohi minulta.

Niin ja entäs se äskeinen - että pitäisi syödä lisää, ahmia ainakin litra suklaata ja nuo kaupasta ostetut popcornit kaikki kolme pussia yhdellä hurauksella - olet siis vahvasti sitä mieltä, että sinä olet oikeassa ja minä lihava ruva lehmä jonka ainoa keino mihinkään rakkauteen verrattavaan tunnekokemukseen on nyt ahtaa nuo popcornit pikavauhtia naamaan.

Tiedätkö mitä - minäpä uhmasin taas mielipidettäsi ja kipaisin saunareissulla vähän rehellisin silmin katsastamassa itseäni vessa peilistä. Ihan apposen alastonta itseäni. Arvaa mitä Simon, en suostunut tuntemaan häpeää itseäni katsellessa ja aktiivisin ajatuksin päätin antaa jokaiselle kehoni osalle hiukan lisää rakkautta. Sanoin rakkaille reisilleni kiitoksen hyvästä tanssitunnista. Kiitin rintojani siitä että ne tasaisesti killuvat siinä missä killuvat, sen sijaan että esimerkiksi keskittyisivät aktiivisesti kasvattelemaan syöpäsolu. Kiitin kohtuani, vaikka tänään se krampeillaan vähän kiukuttaakin minua - krappailustaa huolimatta kohtu on oikealla paikallaan ja toimintakuntoinen, juuri niinkuin toivoa saattaa.

Kirsikana kakun päälle kiitin kaksoisleukaani - siitä että se on olemassa. Kaksoisleukani ansiosta katson päätäni tarkemmin ja leuan olemassaolon huomioituani jatkan matkaani eteenpäin kasvoissani ja huomaan hymyni oikeasti olevan aika lailla valloittava. Puhumattakaan silmistäni, se ovat hienot. NIin ja haastaahan tuo kaksoisleuka olemassaolollaan minut kehittämään meikkaustaitoja. Kun puolet minua isommasta miehestä saa oikealla meikillä tyrmäävän naisen hurmaavine kasvonpiirteineen oikealla meikauksella, mitäpä tässä nyt sitten feminiinisellä luustolla varustettuna enempää itkemään - pensselit heilumaan vaan ja harhautushommiin.

Oppimissarkaa riittää.

Joten Simon, tehdäänkö diili
- sinä vaikenet hetkeksi vihapuheinesi. sillä esille nostamasi seikat me ollaan nyt tässä käyty aika perusteellisesti läpi ja todettu, että minun sisäinen kokemukseni ja minun maailmani totuus on aika lailla toisenlainen kuin millaiseksi sinä maailmaa suorine sanoinesi värität. Sinä siis hiljenet ja minä omasta puolestani keskityn rakastamiseen - itseni ja muiden ihmisten rakastamiseen  noin niinkuin tarkennettuna - ja oppettelen siinä ohessa sitten kaikkea uutta jännää (niinkuin täydellisen kaksoisleuan kadottavan varjostusmeikin teon).

Se joka sanoo, että todellista toipumista on tapahtunut kun kritisoivat äänet päässä lakkaavat kuulumasta, puhuu minusta perättömiä. Oikea toipuminen on tapahtunut, kun päässä edelleen kaikivat vihapuheet lakkaavat vaikuttamasta ja menettävät merkityksensä.

Haters gonna hate.

So what.

Minä keskitän energiani rakastamiseen.
Rakkaudellisiin ajatuksiin.

Minä vain rakastan.
Jopa sisäistä vihaista tuomariani.

Rakkaudella vihaajille,
ta-da-da-daaa!

Because I am worth it!

*****

No words in English.
Not today.
I only found correct words in Finnish.
Maybe I one day re-write all this in English.
Until that - GoogleTranslate.

*****

Rakkaudella,
Sallamari.


6 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä niin ihana blogi. Mullakin on ollut viimeisimmän kauhistelun kohteena kaksoisleukani. Huomasin, että jokaisessa blogini kuvassa mulla sellainen on. En ole edes ennen huomannut sitä. Voi voi. Mutta tosiaan, jatka kirjoittamista. Tällaista on ihana lukea, ja tällaista tarvitseekin lukea.

    VastaaPoista
  2. Ihanan rohkaiseva, rohkea ja voimallinen kirjoitus! Kiitos <3

    On tosi mahtavaa että pystyt erottamaan sisäisen kriitikon äänen ja olla uskomatta sitä. Siihen tarvitaan aikamoisia kykyjä ja luottamusta. Ei ole niin helppoa panna vastaan oman päänsä sisällä muhiville ajatuksille, varsinkaan jos niitä on oppinut kuuntelemaan ties kuinka monen vuoden ajan.

    Minulla on ollut ulkonäköni suhteen vaikka mitä kriisiä viime aikoina, tai siis yleensä aina, kuten että luulen olevani mahdollisesti maailman rumin ihminen ja muuta ei niin mukavaa. Mutta kun ajattelen sitä, miltä toiset näyttävät ja miten minä suhtaudun heihin. Ulkonäköähän katsoo lähinnä vain tuntemattomissa. Kun ihmistä alkaa tuntea, alkaa ikään kuin katsella hänen sisintään, ja lakkaa näkemästä miltä hän näyttää. Olen huomannut, että on vaikea edes muistaa miltä läheisimmät ihmiset näyttävät! Muistan vain mitä tunnen heitä kohtaan.

    Sanotaan, että se mikä jää ihmisestä päällimmäisenä mieleen, on se mitä hän saa toiset tuntemaan, ei se miltä hän näyttää. Eikä se miten paksut hiukset hänellä esimerkiksi on (nykyisen kriisini kohde hiustenlähdön takia). Ja jos on rakastava, hyväksyvä ja avoin itseään kohtaan, virheineen ja epätäydellisyyksineen kaikkineen, saa myös muut tuntemaan samaa. Haluaisin siis keskittyä kehittämään rakastavaa, toiveikasta ja hyväksyvää sydäntä, ja vähemmän siihen mitä peilistä mahtaakaan näkyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihanasta kommentista!
      Kommentti oli jotekin onnistunut piiloutumaan ja huomasin sen vasta nyt - better late than never, they say.

      Musta on uskomattoman hieno tuo sun havainto että on vaikeaa muistaa miltä läheisimmät ihmiset näyttävät, että päällimäisenä muitijälkenä on tunteet heitä kohtaa. Tuo on niin arvokas taito - on kyllä lupa olla niin onnellinen, kun osaa katsoa maailmaan noin.

      <3

      Poista